Esapekka Lappi nousi jo neljännen kerran palkintokorokkeelle rallin MM-sarjassa tällä kaudella, mutta Hyundai-kuljettaja ei huokunut tyytyväisyyttä Viron MM-rallin päätteeksi.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ylisti puolustavan maailmanmestarin Kalle Rovanperän suoritusta Viron MM-rallissa.
Sami Pajari ja Enni Mälkönen sijoittuivat WRC2-luokassa toiseksi sunnuntaina päättyneessä Viron MM-rallissa.
Roope Korhonen pääsi juhlimaan rallin MM-sarjan WRC3-luokan mestaruutta jo sunnuntaina päättyneessä Viron MM-rallissa.
Toyotan Kalle Rovanperä otti ison niskalenkin mestaruustaistelussa, kun suomalaistähti ajoi täydet 30 pistettä Viron MM-rallista.
Kalle Rovanperällä riitti onnittelijoita Viron MM-rallin päättäneen Power Stage -erikoiskokeen maalissa.
Kalle Rovanperän johto rallin MM-sarjassa venähti entisestään, kun suomalaistähti ajoi voittoon sunnuntaina päättyneessä Viron MM-rallissa.
Kalle Rovanperä oli täysin omaa luokkaansa sunnuntaina päättyneessä Viron MM-rallissa. Kilpailu päättyi suomalaisjuhliin, kun Rovanperä otti voiton ja Esapekka Lappi kolmossijan.
Kalle Rovanperä on yhden erikoiskokeen päässä kolmannesta perättäisestä Viron MM-rallin voitostaan.
Toyotan Kalle Rovanperän mykistävä ylivoima jatkui Viron MM-rallin sunnuntaiaamun toisella erikoiskokeella.