Kalle Rovanperä ei turhia säästellyt Saksan MM-rallin avanneella yleisöerikoiskokeella torstai-iltana. Skodan tehdastiimiin kuuluva Rovanperä teki
Toyotan Jari-Matti Latvalan Saksan MM-ralli alkoi nihkeästi St. Wendelin lyhyellä yleisöerikoiskokeella torstai-iltana. Latvala osui kaksi
Rallin MM-sarjan kokenein kuljettaja Jari-Matti Latvala luottaa, että Toyotat menevät kovaa torstai-iltana käynnistyvässä Saksan MM-rallissa.
Rallin MM-sarjassa käydään kulisseissa tähän aikaan vuodesta rajua vääntöä tulevan sesongin tallipaikoista. Suomalaisittain tilanne näyttää
Hyundain kokenut espanjalaiskuski Dani Sordo on yksi Saksan MM-rallin mahdollisista yllättäjistä. Sordin lempialusta on asvaltti
Saksan vaativa MM-asvalttiralli käynnistyy torstai-iltana, ja voittokamppailusta kehkeytynee jälleen huipputasainen vääntö. Myös vedonlyöjille on tarjolla
Toyotan virolaiskuski Ott Tänak valloitti viime vuonna Saksan MM-rallin, mutta tuolloin mies ajoi vielä Fordin
Toyota-kuljettajat Ott Tänak ja Jari-Matti Latvala löysivät loistavan vauhdin heti Saksan MM-rallin testierikoiskokeella torstaiaamupäivänä. Tänak
Teemu Sunisella oli syytä myhäilyyn ennen torstaina käynnistyvää Saksan MM-rallia. Sunisen manageri Timo Jouhki kertoi
Toyotan suomalaiskuski Esapekka Lappi lähtee torstaina alkavaan Saksan MM-ralliin kovin tavoittein. Heinäkuun lopussa ajettu Suomen