Rallin MM-sarjassa ajetaan ensi kaudella 13 osakilpailua. MM-sarjan promootioyhtiö ja Kansainvälinen autoliitto FIA eivät ole vielä vahvistaneet vuoden 2024 kalenteria, mutta jo tässä vaiheessa on selvää, että Latvia ottaa Viron paikan sarjasta.
Lue myös: Rallin MM-sarjan suunnitelmista tihkui uutta tietoa – kolme ultranopeaa kisaa peräjälkeen?
Virolle löytyy kuitenkin oma roolinsa FIA:n alaisista sarjoista. Maa on saamassa rallin EM-sarjasta paikan, joka oli aiemmin korvamerkitty Latvian Liepaja-rallille.
Viro on isännöinyt MM-sarjan osakilpailua joka kausi vuodesta 2020 lähtien. Mahdollista on, että kisa palaa MM-sarjaan yhden ”välivuoden” jälkeen.
EM-sarjan kalenteri julkistetaan näillä näkymin lokakuussa ennen kauden päättävää Unkarin osakilpailua.
– Kalenteriin saattaa tulla aikataulumuutoksia koskien perinteisiä kisapaikkojamme. Ja kyllä, meidän pitää myös korvata Latvian osakilpailu, EM-sarjan manageri Iain Campbell kertoi DirtFish-sivustolle.
EM-sarjalla on taustallaan sama promootioyhtiö kuin rallin MM-sarjallakin. Campbell ja kumppanit vetävät EM-sarjan promoottorin virkaa vasta toista vuotta.
– Tämä on ollut eräänlainen hybridivuosi, mitä tulee uusien kisojen ottamiseen – kuten Royal Rally of Scandinavian. Mutta tässä menee vielä aikaa, että voimme esitellä lisää uusia kisoja, Campbell sanoi.
Ensi vuonna EM-sarjassa saatetaan kuitenkin nähdä Viron lisäksi myös toinen maa, joka on paremmin tuttu rallin MM-sarjan puolelta. Sarja haluaisi nimittäin laajentua Britanniaan, joka on ollut viime vuodet sivussa MM-sarjasta.
Britannia ei isännöi ensi vuonnakaan MM-sarjan osakilpailua, mutta se saattaa päästä EM-sarjan puolelle joko 2024 tai 2025.
Campbell kertoi, että hän on menossa neuvottelemaan Walesiin Ceredigionin kreivikuntaan paikallisten rallijärjestäjien kanssa. Ceredigionin asvalttirallin järjestäjät ovat puolestaan ilmoittaneet haluavansa mukaan EM-sarjaan mahdollisimman pian.
– Tavoitteenamme on saada EM-sarjan osakilpailu Britanniaan, joten menen Ceredigioniin parin viikon päästä tapaamaan ihmisiä ja paikallisia viranomaisia. Sitten näemme, pääsemmekö yhdessä sopimukseen, Campbell sanoi.
Rallin EM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Tshekissä.
Katso alta kooste tämän vuoden Viron MM-rallista, joka päättyi Kalle Rovanperän voittoon.