
Rallin MM-sarjan promootioyhtiö tapasi jälleen kerran Britannian moottoriurheiluliiton edustajia viime viikolla Ruotsin MM-rallissa.

Virossa ei ajeta ensi vuonna rallin MM-sarjan osakilpailua, mutta maassa ajetaan suurella todennäköisyydellä iso kansainvälinen kilpailu kaudella 2024.

Britannian MM-rallin paluu on ehditty jo kertaalleen kuopata paikallisen moottoriurheilumedian toimesta, mutta hankkeella on sittenkin vielä pieni toivon pilkahdus.

Britannian MM-ralli on ajettu viimeksi vuonna 2019, eikä kisa ole tulossa WRC-kalenteriin myöskään ensi kaudella.

Rallin MM-sarjan kalenteri kaudelle 2023 muodostuu hitaasti mutta varmasti.

Isossa-Britanniassa ei ajeta MM-rallia kaudella 2022.

Pohjois-Irlanti on saamassa viimeisen paikan rallin MM-sarjan kauden 2022 kalenterista. Motorsport News -lehden mukaan Pohjois-Irlanti

Rallin MM-sarjan promootioyhtiö vahvisti perjantaina, että Belgian Ypres-ralli korvaa Britannian osakilpailun kauden 2021 kalenterissa. Britannian

Rallin MM-sarjan kalenteriin on tulossa ainakin yksi muutos loppuviikon aikana, DirtFish-sivusto uutisoi torstai-iltana. Sivuston mukaan

Kansainvälinen autoliitto FIA on jälleen vitkuttanut päätöstään rallin MM-sarjan tulevasta kalenterista. Viime vuonna päätös venyi









