Valtteri Bottakselta paljastus: ”Pystyin ajamaan samaa vauhtia kuin Kris Meeke”

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler

Formula 1 -tähdet viettävät parhaillaan kesälomaa, mutta Mercedeksen Valtteri Bottas on pysynyt otsikoissa sopimustilanteensa ja rallikuvioidensa vuoksi.

Bottas testasi alkuviikosta Ford Fiesta WRC -autoa Saksassa ja päivää myöhemmin hän vieraili Citroenin Esapekka Lapin testissä. Heinäkuussa Bottas otti puolestaan tuntumaa Toyotan WRC-autoon Keski-Suomessa.

Bottas kertoi crash.net-sivuston mukaan, että hän viihtyy erityisen hyvin ralliauton ohjaamossa.

– Se on superhauskaa. Se on merkittävin syy, miksi olen tehnyt sitä, mutta siinä on myös etuja. En ollut aiemmin ajanut kunnon autolla soralla, joten se oli hyvä kokemus. Se sujui todella hyvin, Bottas kiteytti heinäkuisen Toyota-testinsä.

Bottas kertoi saaneensa hyvää palautetta Toyotan WRC-tiimin väeltä. Hän myös paljasti, että vauhtikin oli kohdallaan.

– Päivän lopussa pystyin ajamaan samaa vauhtia kuin Kris Meeke, joka oli ollut hieman aiemmin samalla testitiellä, Bottas sanoi.

– Se oli aika rohkaisevaa ensimmäisenä sorapäivänä.

Toyota-kuljettaja Meeke on voittanut urallaan viisi MM-rallia. Bottaksen kommenteista ei selvinnyt, pystyikö hän vastaamaan Meeken vauhtiin vain yksittäisessä mittauspisteessä vai ajoiko hän pidemmänkin aikaa samaa vauhtia WRC-kuskin kanssa.

Bottaksen mukaan rallitestit ovat olleet rentouttavia verrattuna F1-kisaviikonloppuihin.

– Niissä hommissa pääsee pitämään hauskaa, eikä ympärillä pyöri ihmisiä. Paineita ei tule mistään ulkopuolelta eikä itseltäkään, Bottas sanoi.

Kauden seuraava MM-ralli ajetaan 22.-25. elokuuta. Katso alta video, mitä Saksan MM-rallissa on luvassa!

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja