Lievestuoreella majaansa pitävän Printsportin kalustolla on moni suomalainen rallitähti niittänyt mainetta niin koti- kuin ulkomaillakin.
Tammikuussa uransa neljännen kerran Dakar-rallin valloittanut Nasser Al-Attiyah kisaa tänä vuonna Extreme E -sarjassa.
Rallin MM-sarjan uudet hybridiralliautot osoittivat Monte Carlossa tammikuussa, että huolet tekniikan kestämisestä olivat pääosin turhia.
Ranskalainen ralli-ikoni Sebastien Loeb on todistanut viimeisen kuukauden aikana olevansa edelleen hurjassa tikissä.
Toyotan japanilaiskuski Takamoto Katsutan kausi starttasi mollivoittoisesti Monte Carlosta tammikuussa.
Rallin MM-sarjassa ollaan kaudella 2022 uuden äärellä, kun pääluokassa ajetaan uusilla Rally1-hybridikilpureilla.
Rallin MM-sarjassa kilpailevan Toyotan WRC-tallin haastajaohjelmaan on pestattu kolme uutta japanilaista kuljettajatoivoa.
Henri Hokkala ajoi SM4-luokan voittoon rallin SM-sarjan toisessa osakilpailussa Riihimäellä viikonloppuna.
Nicolas Gilsoul palaa tällä kaudella takaisin kartanlukijan hommiin.
Lauri Joona palasi voittokantaan rallikauden toisessa SM-osakilpailussa Riihimäellä.