Lauri Joona palasi voittokantaan SM-sarjassa – ”Maltti oli valttia”

Lauri Joona palasi voittokantaan rallikauden toisessa SM-osakilpailussa Riihimäellä.
Tuukka Shemeikka ja Lauri Joona
Tuukka Shemeikka ja Lauri Joona. Kuva: Hannu Rainamo / Hannuphoto
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Riihimäki-rallissa ajettiin kahdeksan erikoiskoetta ja yhteensä ek-kilometrejä kertyi lähes sata. Sankassa lumisateessa käynnistynyt kisa alkoi heti SM3-luokan osalta Joonan hallinnassa ja hän johtikin luokkaa ensimmäisestä erikoiskokeesta aina maaliin saakka.

Kahdeksasta erikoiskokeesta Joona ja kartturi Tuukka Shemeikka veivät nimiinsä viisi. Loput kolme kirjattiin Roope Korhoselle, joka antoi Joonalle tiukimman vastuksen.

– Hyvä kisa ja tyytyväisiä ollaan sijoitukseen. Auto tuntui hyvältä ja tiestö oli yhtä vaihtelevaa kuin pitokin. Hienot tiet, keli vaan oli mitä oli, mutta sen mukaan mentiin ja maltti oli valttia, Joona summaa tiedotteessa.

Korhonen jäi laina-autolla SM3-luokan kärkitaistossa Joonalle lopulta 14,5 sekuntia. Kolmanneksi ylsi Jussi Lindberg ennen Ville Ruokasta.

Luokkavoiton myötä Lauri Joona nosti sijoitustaan SM-pisteissä toiseksi, hän seitsemän pisteen päässä Roope Korhosesta. Kaksikko ajaa myös tiimipisteitä Printsport Junior Teamille, joka vankisti johtoasemaansa tiimien SM-sarjan kärjessä.

Rallin SM-sarjan lisäksi Joona kilpailee tällä kaudella myös MM-sarjan JWRC-junioriluokassa. Joonalle MM-kausi on toinen. Viime vuonna hän sijoittui sarjassa neljänneksi. Sarjassa ajetaan yhteensä viisi osakilpailua, ensimmäinen helmikuun lopulla Ruotsissa.

SM-pisteistä Joona kisaa seuraavan kerran maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Kuopiossa.

Pisteet / SM3-luokka, 2/7 osakilpailua:

1. Roope Korhonen 52
2. Lauri Joona    45
3. Ville Ruokanen 37
4. Jussi Lindberg 31

Lue myös nämä