Tommi Mäkinen suhtautuu epäillen Hyundain mestaruuskikkaan – ”Ajourallani en olisi lähtenyt sellaiseen”

Tommi Mäkinen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Tommi Mäkisen johtama Toyota taipui Hyundaille rallin MM-sarjan valmistajien mestaruuskamppailussa kaudella 2019.

Hyundain WRC-tiimin historian ensimmäinen mestaruus sai sinettinsä viime viikolla, kun Australian MM-ralli päätettiin jättää ajamatta maastopalojen vuoksi. Edelliskaudella tittelin voittanut Toyota jäi kakkoseksi 18 pisteen erolla.

Hyundailla ja tallipäällikkö Andrea Adamolla oli muista tiimeistä poikkeava taktiikka: italialaispomo ajatti kauden aikana peräti viittä eri kuljettajaparia. Thierry Neuville oli ainoa Hyundai-kuljettaja, joka ajoi kauden kaikki 13 osakilpailua. Andreas Mikkelsenille kertyi kymmenen kilpailua, Dani Sordolle kahdeksan, Sebastien Loebille kuusi ja Craig Breenille kaksi.

Hyundai kierrättää ainakin kahta eri kuljettajaa kolmannessa WRC-autossaan myös ensi kaudella. Toyotalta Hyundaille siirtyvä maailmanmestari Ott Tänak ja Neuville ajavat kaikki osakilpailut. Sordo ja Loeb puolestaan jakavat kolmosautoa.

Katso alta video Ott Tänakin mestaruuden varmistumisesta Katalonian MM-rallissa. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

”Mulla on sellainen periaate…”

Toyota ei ole julkistanut yhtäkään sopimusta kaudelle 2020. Talliin on yhdistetty Citroenin Sebastien Ogier, M-Sport Fordin Elfyn Evans ja WRC2 Pro -mestari Kalle Rovanperä, joiden lisäksi Jari-Matti Latvala ja Kris Meeke kärkkyvät jatkopaperia Tommi Mäkisen johtamalta tiimiltä.

Lue myös: Sebastien Ogier matkalla Toyotalle? Ranskalaistähdeltä mielenkiintoinen vastaus

Lue myös: WRC-tallipomolta vahva vihjaus huippukuskin lähdöstä Toyotalle – ”Se olisi iso menetys tiimille”

Tämän vuoksi esillä on ollut spekulaatioita siitä, että Toyotakin saattaisi kierrättää eri kuljettajia kolmannessa autossaan.

Tallipomo Mäkinen ei lämpene ajatukselle.

– En usko, että me lähdetään siihen. Olemme toki miettineet sitä. Mutta en usko, että meidän tuloksemme olisi ollut tällä kaudella sen kummempi, vaikka meillä olisi ollut enemmän kuljettajia, Mäkinen kertoo Rallit.fille.

– Mulla on sellainen periaate, että keskitymme koko kauteen ja menemme koko ajan täydellä miehityksellä. Keskustelimme tästä asiasta, mutta epäillen suhtaudun siihen, tallipomo lisää.

Mäkinen perustelee näkökantaansa sillä, että vajaan kauden ajaminen saattaa vaikuttaa kuljettajan motivaatioon.

– Henkilökohtaisesti en voinut aikoinaan edes kuvitella, että olisin ajourallani lähtenyt sellaiseen. En olisi löytänyt minkäänlaista motivaatiota ajamiseen, jos minulla ei olisi ollut jotain mahdollisuutta kilpailla mestaruuksista, neljä kertaa kuljettajien maailmanmestariksi kruunattu Mäkinen tuumaa.

Lue myös: Onko tässä Toyotan WRC-tiimin ensi vuoden kuljettajakolmikko? Tommi Mäkinen vastasi huhuihin

Lue myös: Tommi Mäkinen hamuaa sekä Ogieria että Evansia – ”Olemme todella, todella kiinnostuneita”

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja