Rallin MM-sarja jäi Saksan osakilpailun jälkeen tauolle, mutta spekulaatiot ensi kauden tallipaikoista sen kuin kiihtyvät.
Teemu Suninen saalisti WRC2 -luokan seitsemännen sijan Saksan MM-rallista. Viikonloppu oli nuorukaiselle erittäin vaikea, sillä
Jos oli perjantai rankka päivä autokunnille Saksan MM-rallissa, sitä oli myös lauantai. Suurin osa ongelmista
Saksan MM-ralli alkoi Teemu Suniselta tunnustellen. Haastavissa olosuhteissa monet kilpakumppanit sortuivat pieniin ajovirheisiin, mutta Suninen
Teemu Sunisen tunteet kävivät kuumina perjantain ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Saksan MM-rallissa. WRC2-luokan ajokkiin Saksassa palannut
Teemu Suninen palaa kahden WRC-autolla ajetun kilpailun jälkeen alkukaudelta tutun Fordin rattiin. Edessä on vielä
Suomalaisten rallilegendojen mukaan Suomen rallitulevaisuus näyttää tällä hetkellä valoisammalta kuin vuosikausiin. Edellisen kerran suomalaiskuljettaja juhli
Skodan tehdaskuljettajalla Pontus Tidemandilla on mahdollisuus sinetöidä rallin MM-sarjan WRC2-luokan maailmanmestaruus tulevana viikonloppuna ajettavassa Saksan
Teemu Suninen tekee paluun Ford Fiesta R5 -auton rattiin ensi viikonloppuna ajettavassa Saksan MM-rallissa. Suninen
Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen uskoo, että rallin MM-sarjan luokitusjärjestelmä on auttanut Esapekka Lappia ja Teemu