Kreikan MM-ralli käynnistyi lyhyellä yleisöerikoiskokeella torstai-iltana.
Toyotan kuskikolmikko otti kolmoisjohdon haltuunsa Ateenan kaduilla. Kahdeksatta maailmanmestaruuttaan jahtaava Sebastien Ogier oli porukan vikkelin lyötyään tallikaverinsa Elfyn Evansin 0,6 sekunnin erolla.
– Meillä on iso työ tehtävänä huomenna, sillä olemme ensimmäisenä autona tiellä. Mutta yritämme tehdä parhaamme, koska nautin tästä rallista, Ogier kertoi avauspätkän maalissa.
Toyotan suomalaiskuljettaja Kalle Rovanperä sijoittui kolmanneksi Ateenan yleisöpyörityksellä. Hän jäi vain 0,8 sekuntia Ogierin pohjista.
– On hienoa ajaa pitkästä aikaa rallia yleisölle ja näyttää, mitä voimme tehdä näillä autoilla, Rovanperä tuumasi runsaslukuisen yleisön edessä tekemänsä suorituksen jälkeen.
Kärkikuusikko mahtui lopulta vain sekunnin sisään. Hyundain Thierry Neuville, Ott Tänak ja Dani Sordo ottivat seuraavat sijat Rovanperän kannassa.
Katso alta kooste Kreikan MM-rallin testierikoiskokeesta. Juttu jatkuu videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,387213″ ap mute ]
Akropolis-ralli pääsee kunnolla vauhtiin perjantaina, kun sekunneista taistellaan Loutrakin ympäristön sorateillä. Olosuhteet ovat haastavat, sillä Kreikassa on satanut vettä ennen rallin alkua.
Perjantain ohjelmassa on kaikkiaan viisi erikoiskoetta.
Kreikan MM-rallin tilanne EK1/15 jälkeen:
1. Sebastien Ogier Toyota 51,5 2. Elfyn Evans Toyota +0,6 3. Kalle Rovanperä Toyota +0,8 4. Thierry Neuville Hyundai +0,9 5. Ott Tänak Hyundai +1,0 5. Dani Sordo Hyundai +1,0 7. Andreas Mikkelsen Skoda +1,3 7. Mads Östberg Citroen +1,3 9. Georg Linnamäe Skoda +1,5 9. K. Kajetanowicz Skoda +1,5 11. Oliver Solberg Hyundai +1,6
Kreikan MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 9.9. 08.01 Testierikoiskoe (4,25 km) 18.08 EK1: Athens Stage (0,98 km) Perjantai 10.9. 10.18 EK2: Aghii Theodori 1 (17,54 km) 11.11 EK3: Loutraki (19,40 km) 13.24 EK4: Aghii Theodori 2 (17,54 km) 15.47 EK5: Thiva (23,27 km) 17.40 EK6: Elatia (11,65 km) Lauantai 11.9. 08.32 EK7: Pavliani 1 (24,25 km) 09.57 EK8: Gravia (24,81 km) 11.52 EK9: Bauxites (22,97 km) 13.08 EK10: Eleftherochori 1 (18,14 km) 14.33 Huoltotauko (40 min) 16.26 EK11: Pavliani 2 (24,25 km) 18.08 EK12: Eleftherochori 2 (18,14 km) Sunnuntai 12.9. 08.08 EK13: Tarzan 1 (23,37 km) 09.51 EK14: Pyrgos (33,20 km) 13.18 EK15: Tarzan 2 (12,68 km) *Power Stage