Tommi Mäkisen päälliköimän Toyota-tiimin perjantai oli mollivoittoinen Saksan MM-rallissa. Ongelmat alkoivat aamupäivän lenkin viimeisellä erikoiskokeella,
M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson paljasti Saksan MM-rallin yhteydessä, että suomalaislupaus Kalle Rovanperä ajaa mitä todennäköisimmin
Jari-Matti Latvala pääsi hyvään vauhtiin heti perjantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella Saksan MM-rallissa. Toyota-kuljettaja Latvala oli kolmanneksi
Rallin MM-sarjaa on takana yhdeksän osakilpailua ja edessä enää neljä. Pistejohdossa porskuttaa Hyundain Thierry Neuville
Viron Ott Tänak on ollut ongelmissa kahdessa edellisessä MM-rallissa, vaikka vauhti olisi voinut riittää aina
Sebastien Ogierin kartanlukijan Julien Ingrassian valmistautuminen tulevana viikonloppuna ajettavaan Saksan MM-ralliin on ollut epätavallinen. Ingrassia
Skodan tehdaskuljettajalla Pontus Tidemandilla on mahdollisuus sinetöidä rallin MM-sarjan WRC2-luokan maailmanmestaruus tulevana viikonloppuna ajettavassa Saksan
Teemu Suninen tekee paluun Ford Fiesta R5 -auton rattiin ensi viikonloppuna ajettavassa Saksan MM-rallissa. Suninen
Rallin MM-sarja palaa asvaltille ensi viikolla, kun ohjelmassa on Saksan ralli. Fordilla riittää panosta kilpailussa
Sebastien Ogier on kompastellut viime aikoina rallin MM-sarjassa . Samalla ranskalaisen johto MM-pisteissä on sulanut ja Hyundain