MM-sarjaa johtava Thierry Neuville kärsi koko kisan ajan auraajan roolistaan, eikä Ott Tänak pystynyt sittenkään ajamaan rallin voitosta.
Neuville oli lopulta kisassa vasta kahdeksas ja supersunnuntainakin vasta viides. Tarjolla oli siis vain yhdeksän MM-pistettä belgialaiselle, mutta sekin toki riitti pitämään hänet kuljettajien MM-sarjan kärkipaikalla.
Hyundain viikonlopun pelastaminen jäi näin Tänakin harteille ja sen virolainen tekikin. Tänak nousi lopulta rallissa kolmanneksi ja tämän päälle hän oli vielä myös supersunnuntain ja Power Stagen nopein kuljettaja ja raapi kaikkiaan kasaan komeat 22 MM-pistettä.
Tänakin komea potti piti Hyundain edelleen valmistajien sarjan johtopaikalla pisteen erolla Toyotaan. Samalla Tänak nousi kuljettajien MM-sarjassa jo toiseksi.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.
Tänak saikin ansaitut kehut tallipäällikkö Cyril Abiteboulilta.
– Hän pelasti viikonlopun ja nosti itsensä lopulta toiselle sijalle ja me saimme pitää johtopaikan MM-sarjassa. Tämä ei ollut hyvä viikonloppu, mutta toisaalta jos johdat edelleen MM-sarjaa, niin ei se ollut kauhean huonokaan, Abiteboul pyöritteli.
Tänak otti jälleen Latviassa täyden hyödyn uudesta pisteenlaskusysteemistä. Virolainen napsi lähes samanlaiset MM-pisteet kisasta kuin rallin ylivoimaisesti voittanut Toyotan Kalle Rovanperä ja toiseksi kisassa sijoittunut Sebastien Ogier.
Rovanperä ja Ogier ajavat vain osan kaudesta, mutta auttoivat jälleen merkittävällä tavalla Toyotaa valmistajien sarjan puolella. Abiteboulilla ei ollut mitään hyvää sanottavaa osa-aikakuljettajista, jotka hyötyivät Latviassa hyvistä lähtöpaikoistaan.
– Minua lähes säälittää, kun ajattelen sitä vaivaa, sitoutumista ja intohimoa, minkä täysipäiväiset kuljettajat laittavat tähän ja miten vähän he saavat siitä tunnustusta ja palkintoa, Abiteboul jyrisi.
– Olosuhteet huomioon ottaen suoriuduimme kuitenkin tästä kisasta hyvin ja olen siitä ylpeä, Hyundai-pomo jatkoi.
Seuraavaksi rallin MM-sarjassa on tarjolla todellinen herkkupala, kun sirkus kaartaa Suomeen. Suomen MM-ralli ajetaan viikon päästä 1.-4. elokuuta. Hyundain tavoite Keski-Suomen sorateille on hyvin selkeä.
– Siitä tulee jälleen yksi haastava kilpailu. Tiedämme sen, että Toyota tulee sinne taas hyvin vahvana, ainakin autojen määrällä mitattuna. Tulemme Suomeen altavastaajina, mutta tavallaan pidän siitä ajatuksesta. Se antaa meille varmasti vielä enemmän motivaatiota. Jos poistumme Suomesta niin, että johdamme vähintään toista MM-sarjaa, niin siihen voimme olla tyytyväisiä, Abiteboul linjasi.