Iloinen yllätys: Jari Huttunen palaamassa ralliauton rattiin!

Jari Huttusen pitkä ajotauko rallista on tulossa päätökseen.
Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Loudlife Media/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Vielä muutama vuosi sitten Huttunen kolkutteli jopa WRC-tallien ovia ajaessaan hyviä tuloksia MM-sarjan pienemmän luokan puolella. Huttunen kuului pitkään Hyundain WRC2-tiimiin ennen kuin loikkasi M-Sport Fordin asiakkaaksi kaudeksi 2022.

Kesällä 2022 Huttusen uran eteen tehtiin iso taloudellinen satsaus, kun hänelle hankittiin M-Sportin Ford Puma Rally1 -kalusto Suomen MM-ralliin. Näyttöpaikka meni kuitenkin pieleen Fordin teknisten murheiden vuoksi.

Viime vuonna Huttunen kisaili pääasiassa rallin SM-sarjassa, mutta hän starttasi myös Ruotsin ja Suomen MM-osakilpailuihin.

Kauden 2023 jälkeen Huttunen katosi rallikartalla. Syy oli selkeä: rahat rallia varten olivat tiukassa.

Nyt Huttunen on kuitenkin kertonut iloisemman uutisen. Hänen suunnitelmissaan on startata Lahti Historic -ralliin, joka ajetaan elokuun puolivälin jälkeen. Kiuruveden ralliässän menopelinä on Ford Escort.

– BDA:lla Lahti Historic Ralliin! Auto on, ajohalut eivät ole ikinä hävinneetkään, ja pitkän tauon jälkeen olisi mukava käydä ajamassa kunnon ralli! Pikkuisen jos löydetään vielä tukijoita, niin homma varmistuu, Huttunen kertoi Facebook-sivullaan.

Huttunen olisi huikea lisäys Lahden kansainvälisen historic-rallin kattaukseen. Aiemmin tällä viikolla paljastui, että kisassa on mukana myös Toyotan WRC-tallin päällikkö Jari-Matti Latvala kartturinaan Janni Hussi.

Lahti Historic Rally ajetaan 23.-24. elokuuta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat