Kalle Rovanperällä on jälleen mestaruus katkolla Kreikan MM-rallissa ensi viikolla.
M-Sport Ford -talli ilmoitti keskiviikkona, ettei Adrien Fourmaux’n autoa saada kuntoon Kreikan Akropolis-rallia varten.
Rallilegenda Sebastien Loeb ajaa kauden neljännen MM-rallinsa syyskuussa Kreikassa.
Sebastien Loeb osallistuu tänä vuonna yhteensä vähintään neljään MM-ralliin.
Rallin MM-sarjan tähdet pääsevät näyttämään taitojaan Ateenan olympiastadionilla syyskuussa.
Hyundai-tähti Thierry Neuvillen unelma uran ensimmäisestä maailmanmestaruudesta sai jättimäisen kolauksen viime viikonlopun Kreikan MM-rallissa. Belgialaiskuski
Toyota on vahvasti kiinni sekä kuljettajien että valmistajien mestaruuksissa, kun kautta on jäljellä kolmen osakilpailun
Toyotan rallitallilla oli syytä riemuun sunnuntaina päättyneessä Kreikan MM-rallissa. Kalle Rovanperän voitto ja Sebastien Ogierin
Kalle Rovanperä ei antanut kilpakumppaneilleen mitään palaa sunnuntaina päättyneessä Kreikan MM-rallissa. Rovanperän dominoiva näytös käynnistyi
Emil Lindholmin ja kartanlukija Reeta Hämäläisen kisa meni pilalle Kreikan MM-rallin siirtymäosuudella lauantaina. Toksport-tallin Skoda