Suomen MM-rallissa on tarjolla kova kattaus elokuun alussa.
Suomen MM-rallin järjestäjät julkistivat perjantaina elokuun alussa ajettavan kilpailun osallistujalistan.
Suomen MM-rallin järjestäjät ja poliisi ovat nostaneet esiin tärkeät turvallisuusseikat ennen ensi viikolla ajettavaa sorakilpailua.
Suomen MM-rallin järjestäjät ovat julkistaneet reitin lokakuun alussa ajettavaan kilpailuun, joka juhlistaa rallin 70-vuotista taivalta.
Rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu saattaa lykkääntyä nykyiseltä paikaltaan syksyn puolelle. Pahimmassa tapauksessa kilpailu jää kokonaan
Rovaniemi isännöi historiallista MM-talvirallia reilun kahden viikon kuluttua, mutta yleisöllä ei ole asiaa erikoiskokeille. Useat
Rovaniemen MM-rallin järjestäjät eivät ole vielä julkistaneet kilpailun osallistujalistaa, mutta kilpailunjohtaja Kai Tarkiaisen mukaan kisassa
Rovaniemen MM-rallin järjestäjät ovat julkaisseet kilpailun erikoiskokeista videot, joihin kilpailijat voivat tutustua ennen talvirallin alkua.
Torstaina se viimein varmistui, että Suomi saa järjestettäväkseen rallin MM-sarjan osakilpailun helmikuussa. MM-sarjan promootioyhtiö pyysi
Suomi saattaa isännöidä rallin MM-sarjan osakilpailua jo helmikuussa, mutta kisan toteutumiseen on vielä pitkä matka.