Loppuuko Jari-Matti Latvalalla kynnet kesken mestaruuskamppailussa? – ”Tämä on hermoja raastavaa!”

Rallin MM-sarjan mestaruuskamppailu käydään kahdessa viimeisessä osakilpailussa Toyota-kuskien välillä.
Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kalle Rovanperä pitää piikkipaikkaa hallussaan 31 pisteen turvin ennen Elfyn Evansia. Suomalaistähdellä on paikka ratkaista uran toinen titteli ensi viikolla uudessa Keski-Euroopan MM-rallissa.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala tähdentää, että tiimin molemmilla kuskeilla on samat eväät taistella maailmanmestaruudesta. Toyotalla ei ole koskaan ollut ykköskuskin asemaa, eikä sellaista ole leivottu vieläkään. Toisaalta Toyota voi antaa kuskiensa taistella rauhassa, sillä merkkimestaruus on jo takataskussa.

– Kun kaksi kuljettajaa samasta tiimistä taistelee mestaruudesta, tärkeintä on se, että heillä molemmilla pitää olla samanlaiset mahdollisuudet. Meidän pitää siis tukea heitä samalla tavalla, Latvala korostaa.

– Toki tämä on myös hermoja raastavaa, koska jos toinen kuljettajista tekee virheen, hän kärsii siitä saman tien. Tilanne on nyt tämä, eikä se muuksi muutu.

Latvalan mukaan Rovanperä voi jo ottaa rennosti, mutta toisaalta pelkkään kruisailuunkaan ei ole varaa.

– Seuraavassa rallissa Kalle voi ottaa hieman rennommin, mutta Elfynin on taas yritettävä voittaa kilpailu pitääkseen mestaruustaiston elossa, Latvala kertoo.

– Vaikka Kalle voi ottaa rennommin, voi hänen olla vaikea keskittyä täysillä. Ei tämä siis ole helppoa hänelläkään.

Lue myös: Jari-Matti Latvala hehkuttaa ensi kauden rallikalenteria – ”Meidän osaltamme erittäin hyvä juttu!”

Lue myös: Vihdoin! FIA vahvisti rallin MM-sarjan kalenterin

Todennäköisyydet ovat Rovanperän puolella, sillä 31 pisteen johtomarginaali antaa varaa tarkkailla tilannetta. Evans taas joutuu lyömään kaiken likoon, jolloin myös virheiden mahdollisuus kasvaa.

– Heillä molemmilla on isot panokset. Yritämme pitää ympäristön sellaisena, että he molemmat pystyvät keskittymään ja hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin, Latvala summaa.

Keski-Euroopan MM-ralli käynnistyy ensi keskiviikkona ajettavalla testierikoiskokeella. Itse kisassa on luvassa yhteensä 18 pikataivalta, joille mittaa kertyy noin 310 kilometriä.

Katso alapuolelta, mitä uudessa Keski-Euroopan rallissa on luvassa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat