Kuten on tiedetty jo usean kuukauden ajan, aloittaa Monte Carlon ralli jälleen WRC-kauden tammikuussa. Sen jälkeen rallikaravaani matkaa helmikuussa Ruotsin lumiralliin.
Iso muutos kalenterissa kuitenkin on Safari-rallin uusi ajankohta. Viimeiset kolme vuotta Keniassa on ajettu juhannuksena, mutta ensi vuonna kilpailu käydään maaliskuussa. Sen jälkeen WRC-kausi jatkuu huhtikuussa Kroatiassa ja Portugalissa toukokuussa.
Kesäkuun alussa ajetaan tuttuun tyyliin Välimerellä Sardinian saarella, kunnes vuorossa on kesäkuun lopussa kalenteriin palaava Puolan MM-ralli. Latviassa puolestaan mitellään MM-pisteistä ensi kertaa tulevan vuoden heinäkuussa.
Suomen MM-ralli on totutusti luvassa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Keski-Suomen sorasirkuksen jälkeen kausi jatkuu tämän vuoden tavoin syyskuun alussa Kreikassa ja kuun lopussa Chilessä. Myös kausi 2024 päätetään asvaltilla Keski-Euroopan ja Japanin osakilpailuilla.
– Odotamme jo innolla seuraavaa toiminnan täytteistä WRC-kautta. Uusi kalenterimme nojaa sekä perinteisiin että tuo meidät mukaan mielenkiintoiseen tulevaisuuteen, rallin MM-sarjan promootioyhtiön nokkamies Jona Siebel sanoo.
– Paluumme Puolaan ja debyyttimme Latviassa korostavat sitä, että haluamme tarjota tuoreita kokemuksia sekä faneille että kilpailijoille.
Rallin MM-sarjaa ajetaan seuraavaksi ensi viikolla uudessa Keski-Euroopan MM-rallissa. Katso alapuolelta, mitä on luvassa.
Rallin MM-kalenteri kaudelle 2024:
Monte Carlo 25.-28.1. Ruotsi 15.-18.2. Kenia 28.-31.3. Kroatia 18.-21.4. Portugali 9.-12.5. Sardinia 30.5.-2.6. Puola 27.-30.6. Latvia 18.-21.7. Suomi 1.-4.8. Kreikka 5.-8.9. Chile 26.-29.9. Keski-Eurooppa 31.10.-3.11. Japani 21.-24.11.