Teemu Sunisen ja Esapekka Lapin tavoin myös nuori suomalaiskuski Kalle Rovanperä on ehdolla pokaalin voittajaksi
Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2-sarjan seitsemäs ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kapkaupungissa,
Niclas Grönholm odottaa innokkaana rallicrossin MM-sarjan päätösosakilpailua, joka ajataan Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa tulevana viikonloppuna. GRX Taneco
Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo ja Toyotan tähtikuljettaja Ott Tänak pitivät omaa show’taan pystyssä ennen virolaisen
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt eduskunnan puhemiehelle kysymyksen koskien Yleisradion omistamia rallin MM-sarjan tv-esitysoikeuksia.
Sami-Matti Trogen ajaa kauden viimeisessä rallicrossin MM-osakilpailussa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa tulevana viikonloppuna. RX2-luokassa koko kauden podiumin
Japanin rallisarjassa tällä kaudella neljä kisaa ajanut Heikki Kovalainen on mukana myös ensi viikonloppuna ajettavassa
Rallin MM-sarja kääntyy viime metreille vajaan parin viikon päästä, kun Australiassa ajetaan kauden päätösosakilpailu. Perinteiseen
M-Sport Fordin kuljettaja Elfyn Evans vieraili viime viikolla Toyotan WRC-tallin päämajalla Puuppolassa, uutisoi Autosport-lehti nettisivuillaan.
Toyotan ensi vuoden kuljettajakokoonpano on vielä täysin auki, vaikka kuluva rallikausi päättyy jo ensi viikolla.