Jesse Kallio armeijan harmaista Etelä-Afrikkaan – ”Tavoitteena säilyttää hopeasija”

Jesse Kallio
Jesse Kallio. Kuva: Jari Nurminen / RPF
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2-sarjan seitsemäs ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa.

Tulokaskauttaan sarjassa kilpailevan Jesse Kallion tavoitteena kauden finaalissa on säilyttää pisteissä nyt hallussa oleva kakkossija.

Kallion, 20, debyyttikausi RX2-sarjassa ja nelivetokaluston ratissa on ollut erinomainen. Viisi ensimmäistä osakilpailua toivat yhtä monta palkintosijoitusta, kun Belgiassa, sekä Englannissa Kallio sijoittui toiseksi ja Espanjassa, Norjassa, sekä Ruotsissa sijoitus oli kolmas.

Edellisen kerran tämän sarjan pisteistä taisteltiin Ranskan Loheacissa lähes kaksi ja puoli kuukautta sitten.

– Pitkä tauko on tosiaan ollut kilpailuista, mutta on tässä toisaalta ollut myös muuta oheistoimintaa. Armeijassa on tullut oltua jo melkein kuukausi ja ensi vuoden asioita olen kanssa yrittänyt tässä tauolla katsella. Mutta onhan tuota viimeistä kilpailua odotettu jo kauan ja innolla, että pääsisi taas ratin taakse, Kallio toteaa

– Tavoitteena on säilyttää hopeasija, se on jo tässä pitkään ollut ajatuksena. Toki teoreettinen mahdollisuus on vielä mestaruuteenkin, mutta se vaatisi jo uskomatonta epäonnea Oliverille (Eriksson). Ja tietysti lisätavoitteena kilpailun voitto, se kun vielä puuttuu. Mutta lähdetään tähän kilpailuun ihan niin kuin muihinkin kilpailuihin aiemmin, tehdään hyvä suoritus ja katsotaan kilpailun jälkeen mikä on tilanne, Kallio ennakoi.

Kallio kilpailee nyt ensimmäistä kertaa urallaan Euroopan ulkopuolella ja itse asiassa kyseessä on samalla myös Kallion elämässä ensimmäinen matka Euroopan ulkopuolelle. Selvää kuitenkin on, että siinä vaiheessa kun kypärä laitetaan päähän ja aletaan ajamaan kilpaa, ei maantieteellisellä sijainnilla ole siinä kohtaa enää mitään merkitystä.

– Ei siinä sillä hetkellä näe muuta kuin edessä menevän radan, ei sillä ole merkitystä missä ajetaan. Videoita tietysti on tullut katsottua. Sellaiselta ”perusmakeelta” radalta vaikuttaa, Kallio arvioi.

Kallio aloitti varusmiespalveluksen lokakuun alkupuolella Puolustusvoimien Urheilukoulussa Helsingin Santahaminassa. Urheilukoulu on nimensäkin mukaisesti urheilijoille suunnattu varusmiespalvelus, joka pyrkii urheilijoiden palvelusaikana huomioimaan toiveet harjoittelun ja kisamatkojen suhteen mahdollisimman joustavasti. Kallion kanssa Santahaminassa varusmiespalvelusta suorittaa tällä hetkellä myös muun muassa Kalle Rovanperä.

– Onhan se erilaista kuin normielämä. Ensimmäinen viikko oli vähän outo, mutta kyllä siihen tottui nopeasti, Kallio kuvailee ensitunnelmiaan ”intin” arjesta.

Lue myös nämä