M-Sportin Puolan yksikön kehittämä Ford Fiesta Rally3 tekee kilpailullisen debyyttinsä tänä viikonloppuna Kouvolan SM-rallissa.
M-Sportin uusin lippulaiva saa tulikasteensa virolaisen Ken Tornin käsissä, joka ajaa Kouvolassa lauantaina numerolla 17. Rally3:ssa ideana on matalan kustannustason nelivetoauto. Krakovan tehtaalla rakennetun Fiesta Rally3:n saa noin 100 000 eurolla.
– Olen todella innoissani, mihin auto voi pystyä Kouvolassa. Tiedämme toki omat odotuksemme ja meillä on dataa, mihin auton pitäisi yltää. Nyt me haluamme kuitenkin nähdä totuuden pätkillä, M-Sportin Puolan operaatioiden nokkamies Maciej Woda sanoo Dirtfish-sivustolla.
Mihin Rally3:sta voi sitten verrata? M-Sport on ainoa, joka on saanut valmiiksi FIA:n uuden rallipyramidin mukaisen Rally3-auton. Muilla valmistajilla kehitystyö on tällä hetkellä aivan muualla.
– Monet ihmiset puhuvat, että Rally3 on uusi N-ryhmä. Siihen meidän pitää siis autoamme verrata. Kouvolassa on noin 10 N-ryhmäläistä mukana, joten siinä on meidän mittarimme, Woda paaluttaa.
Fiesta Rally3:n luokitusprosessi on vielä kesken. Sen odotetaan valmistuvan ensi kuun loppuun mennessä. SM-sarjassa saa kuitenkin ajaa myös ei-luokitelteltuja autoja.
– Se on meille täydellinan paikka kilpailla. Tarkoituksean on ajaa myös asvaltilla hyvin pian. Se on tärkeää. Olimme jo menossa Ranskaan suoraan täältä, mutta sitä kisaa lykättiin. Etsimme kyllä pian asvalttirallin autolle ja sorakisan myös. Nyt fokus on kuitenkin lumirallissa, Woda toteaa.
Noin 200 hevosvoimaa tuottavalla 1,5-litraisella Fordilla on ajettu testiä noin 5 000 kilometriä, mutta lauantain SM-ralli on autolle ensimmäinen todellinen mittari sen kyvyistä.
– Ei me oteta paineita. Olemme päinvastoin kaikki hyvin innoissamme. Tällaista on tarvittu lajiin jo ptkän aikaa. Se on iso asia yhtiöllemme, kun voimme nyt esitellä automme, Woda hehkuttaa.