
Yhdysvaltoihin ollaan viemässä MM-rallia kaudeksi 2026.

Yhdysvaltojen MM-ralli on nyt lähempänä toteutumista kuin moneen vuosikymmeneen.

Vaikka rallin MM-sarjan kausi 2023 on vasta aluillaan, käydään kulisseissa jo kovaa peliä ensi vuoden kisapaikoista.

Yhdysvaltoja puuhataan tohinalla takaisin rallin MM-sarjaan.

Paljon huhuttu ja toivottu Yhdysvaltojen MM-ralli saatetaan ajaa jo ensi kaudella.

Rallin MM-sarjan promootioyhtiö ja kansainvälinen autoliitto haluavat ensi kaudeksi WRC-kalenteriin yhteensä 14 osakilpailua.

Rallin MM-sarjassa on tarkoitus ajaa 14 osakilpailua kaudella 2023. Asiasta uutisoi saksalaislehti Motorsport Aktuell.

Rallin MM-sarja on tekemässä paluuta Yhdysvaltoihin 35 vuoden tauon jälkeen.

Kansainvälinen autoliitto FIA ja WRC-Promoottori haluavat palavasti Yhdysvaltojen markkinoille. Brittilehti Autosportin mukaan Pohjois-Amerikkaan suunnitellaan ensi

Rallin MM-sarja on koronapandemian takia tauolla, mutta kulisseissa junaillaan jo seuraavien vuosien kisakalenteria. WRC:n promootioyhtiön









