Rallin MM-sarjan tulevaisuus on ollut tapetilla jo pitkään.
Rallin MM-sarjan promootioyhtiö suunnittelee järjestävänsä kesäkuun alun Sardinian osakilpailussa varsin mielenkiintoisen keskustelutilaisuuden.
Hyundain rallitalli sai täksi kaudeksi uuden päällikön, kun Renaultin ja Caterhamin F1-tallista tuttu Cyril Abiteboul otti ruorin haltuunsa.
Rallin MM-sarjassa kehitellään täysin uutta luokkaa, jotta laji houkuttelisi mukaan lisää autonvalmistajia.
Viron MM-ralli nousi WRC-kalenteriin pandemiavuonna 2020.
Rallin MM-sarjan kauden 2023 kalenteria on odotettu jo pitkään.
Rallin EM-sarjassa puhaltaa ensi kaudella uudet tuulet, kun promoottoriksi tulee rallin ja rallicrossin MM-sarjoja jo
Rallin MM-sarjan promootioyhtiö nappasi täksi kaudeksi haltuunsa myös rallicrossin MM-sarjan. Ensi vuoden alusta sama promoottori
Rallin MM-sarjan promootioyhtiö WRC Promoter GmbH laajentaa entisestään toimintaansa Kansainvälisen autoliiton FIA:n alaisissa rallisarjoissa. Rallin
Rallin ja rallicrossin MM-sarjoja jo pyörittävä WRC Promoter on ottamassa haltuunsa myös rallin EM-sarjan. Rallisivusto