Petter Solbergin tulevaisuus Fordin tehdastiimissä oli vaakalaudalla heti norjalaiskuljettajan toisessa kilpailussa. Syynä oli se, että
Rallin kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier harmittelee, ettei legendaarinen Safari-ralli voinut tehdä paluuta WRC-kalenteriin tällä kaudella.
Legendaarisen Safari-rallin piti palata tänä kesänä MM-sarjaan 18 vuoden odotuksen jälkeen. Toisin kuitenkin kävi, kun
Kenian Safari-ralli ei palaa rallin MM-sarjaan tällä kaudella. Perjantaina selvisi, että Safari joudutaan perumaan tältä
Keniassa elätellään toiveita rallin MM-sarjan osakilpailun järjestämisestä jo heinäkuussa, mutta Hyundain tähtikuski Thierry Neuville ei
Keniassa valmistaudutaan täyttä höyryä isännöimään rallin MM-sarjan osakilpailua jo heinäkuussa, vaikka koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on
Rallin MM-sarja on ollut tauolla pian kaksi kuukautta koronaviruksen vuoksi. Kansainvälinen autoliitto FIA ja rallin
Koronavirus on siirtänyt rallin MM-sarjan osakilpailuja. Kansainvälinen autoliiton FIA:n rallipomo Yves Matton on vahvistanut, ettei
Kenian urheiluministeri Amina Mohamed on kertonut, että Safari-ralli pyritään järjestämään suunnitellusti heinäkuussa. Ennen pääsiäistä uutisoitiin,
Legendaarisen Safari-rallin piti palata heinäkuussa rallin MM-sarjaan 18 vuoden tauon jälkeen. Myöhään torstai-iltana tuli kuitenkin