Walesin MM-rallin järjestäjät ja Kansainvälinen autoliitto FIA ovat päässeet sopuun lokakuussa ajettavan MM-osakilpailun reitistä, uutisoi
M-Sport Fordin walesilaiskuski Elfyn Evansille Argentiinan ralli on ainakin historian valossa erittäin mieluinen. Evans ja
Rallin superlupaus Kalle Rovanperä pääsee tositoimiin liki kahden kuukauden tauon jälkeen Argentiinan MM-rallissa, joka käynnistyy torstaina
Teemu Suninen pääsee jälleen mittaamaan vauhtiaan rallin MM-sarjan kärkinimiä vastaan tällä viikolla Argentiinassa. Kyseessä on
Viisi edellistä rallin maailmanmestaruutta valloittanut Sebastien Ogier on saavuttanut urallaan 43 MM-osakilpailuvoittoa, mutta Argentiinan rallissa
M-Sport Fordin Sebastien Ogier on ollut hurjassa iskussa kauden neljässä ensimmäisessä MM-rallissa. Ranskalaismestari on napannut
Etelä-Amerikan valtion Chilen toive järjestää rallin MM-sarjan osakilpailu sai uutta nostetta viime viikonloppuna, kun maassa
Ensi viikonloppuna ajettava Argentiinan MM-ralli ei kuulunut Teemu Sunisen alkuperäiseen ohjelmaan, mutta M-Sport Fordin tallipäällikkö
Citroen-kuljettajat saavat Argentiinan MM-rallissa käyttöönsä päivitetyn version C3 WRC -autosta. Talli on tehnyt muutoksia auton
Maaliskuussa ajetun Meksikon MM-rallin Power Stage -erikoiskokeen tuloksiin saattaa tulla vielä muutoksia. Rallin voittanut Sebastien