Monte Carlon MM-rallin järjestävät ovat julkistaneet osallistujalistan ensi viikolla ajettavaan kilpailuun, joka avaa kauden 2020.
Rallin MM-sarjassa kilpaileva Hyundai Motorsport esitteli maanantaina Hyundai i20 WRC -autonsa värityksen kaudelle 2020. Hyundai
Sastamalasta kotoisin olevan 23-vuotiaan rallikuljettajan Lauri Joonan tulevan kauden rallikalenteri on varsin täysi. SM-sarjan lisäksi
Rallin MM-sarja käynnistyy reilun viikon kuluttua ajettavalla legendaarisella Monte Carlon osakilpailulla. Toyota ja Hyundai testasivat
AKK:n perinteikästä palkintogaalaa, Mestareiden Iltaa, juhlittiin noin 1250-päisen vierasjoukon voimin Lahden Messukeskuksessa lauantaina. Vuoden Autourheilija
Hyundain rallitalli lähtee puolustavana mestarina kauteen 2020. Korealaisvalmistaja on ennakkosuosikki valmistajien MM-kamppailussa myös tänä vuonna.
Kansainvälisen autoliiton FIA:n rallipomolla Yves Mattonilla on kunnianhimoiset suunnitelmat. Entinen Citroenin tallipäällikkö haluaa nähdä MM-sarjassa
Brittikuski Gus Greensmith ajaa kaudella 2020 M-Sport Fordin tiimissä vajaan MM-kalenterin, kun suomalaiset Esapekka Lappi
M-Sport Fordin rallitalliin siirtynyt Esapekka Lappi ajaa tänä vuonna kolmannen täyden kautensa WRC-autolla. Lappi ei
Rallin MM-sarjan on määrä siirtyä hybridiaikaan kaudella 2022. Teemu Sunisen ja Esapekka Lapin edustaman M-Sportin