Emil Lindholm pääsee irti Italiassa – suomalaiskuskilla tärkeä tehtävä EM-rallissa

Emil Lindholm ja Mikael Korhonen
Emil Lindholm (oik.) ja Mikael Korhonen. Kuva: GRX
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Emil Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen aloittavat kesäkautensa tulevana viikonloppuna rallin EM-sarjaan kuuluvalla Rooman osakilpailulla Italiassa.

Lindholm ajoi maanantaina intialaisen rengasjätin MRF Tyresin järjestämän päivän mittaisen asvalttitestin Italiassa. Lindholm toimii MRF:n testikuljettajana.

– Renkaamme toimi hienosti, kuten kalustokin. Kokeilimme testeissä renkaan uusia kehitysversioita, joita tulemme myös rallissa käyttämään. Kaikki on kunnossa. Hienoa, että vihdoin pääsemme ajamaan rallia. Viiden kuukauden tauon jälkeen tätä hetkeä olen jo odottanut malttamattomana, Lindholm sanoo.

Katso alta video Lindholmin ja Breenin maanantain testistä. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Rally di Roma Capitale kilpaillaan kokonaisuudessaan asvalttialustalla.

– Viikonlopun agenda on se, että olemme täällä ensisijaisesti kehittämässä renkaita. MRF Tyres on rallirintamalla nuori toimija, joka tarvitsee enemmän tietoa kuin tulosta. Ajamme koronapandemian viivästyttämän kauden alkuperäisen suunnitelman mukaisesti eli Rooman rallin jälkeen osallistumme vielä kolmeen vielä nimeämättömään ralliin, jossa kehitämme MRF:n renkaita edelleen, Lindholm muistuttaa.

Lindholm ajaa Roomassa, kuten kauden muissakin ralleissa, Toni Gardemeisterin TGS Worldwiden Skoda Fabia R5 Evo2 -autoa. Lindholmin MRF-tallikaverina on Hyundain tehdaskuljettaja Craig Breen, joka kilpailee Hyundain R5:lla.

– MRF:n mukaan on vain hyvä, että testiä ajetaan kahdella eri automerkillä. He saavat tästä tärkeää palautetta. Henkilökohtaisesti tämä on hieno mahdollisuus saada kansainvälistä kokemusta sekä kartuttaa tieto- ja kokemuspankkiani. Tästä kuuluu iso kiitos myös kotimaisille yhteistyökumppaneilleni. Saimme tänä vuonna kasattua neljän rallin ohjelman, mutta toivotaan että ensi vuonna vastaavia ralleja olisi enemmän.

Rooman liepeillä ajettavaan ralliin Lindholm osallistuu ensimmäistä kertaa. Kisaurakka käynnistyy perjantaiaamuna aika-ajoerikoiskokeella, jonka nopein kuljettaja pääsee ensimmäisenä valitsemaan lähtöpaikkansa lauantain erikoiskokeille.

– Rallin EM-sarjassa lähtönumerolla ei ole merkitystä, kun ajopaikka ratkaistaan aika-ajossa. Kilpailussa on uudella Rally2-nimellä tunnettuja R5-autoja kaikkiaan 45, joten jonkinlaista karsintaa tuleekin suorittaa. Katsotaan lähtöpaikkamme sitten, kun tiedämme, että missä kohtaa voimme valintamme suorittaa.

Rooman EM-ralli käynnistyy lauantaina kuudella erikoiskokeella ja päättyy sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta. Kilpailussa ajetaan kaikkiaan 15 erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa 197,80 kilometriä.

Lue myös nämä