Rallin MM-sarjan rengasvalmistaja vaihtuu vuoden 2024 jälkeen. Kaudesta 2025 lähtien sarja pyörii eteläkorealaisilla kumeilla.
Rallin MM-sarjan virallisen rengastoimittajan pesti ei olekaan herättänyt niin paljon kiinnostusta kuin tähän asti on ajateltu.
Pirelli ilmoitti viime viikonloppuna yllättävästä päätöksestään.
Italialaisyhtiö Pirelli ilmoitti lauantaina, ettei se hae rallin MM-sarjan viralliseksi rengastoimittajaksi vuodesta 2025 eteenpäin.
Kansainvälinen autoliitto FIA puntaroi parhaillaan, mistä tahosta tulee rallin MM-sarjan virallinen rengastoimittaja vuodesta 2025 eteenpäin.
Kansainvälinen autoliitto FIA on esittänyt avoimen kutsun rengasvalmistajille, mikäli heitä kiinnostaa olla rallin MM-sarjan rengastoimittaja vuodesta 2025 lähtien.
Rallin MM-sarjan rengastoimittaja Pirelli sai kovaa kritiikkiä viime viikonloppuna ajetun Ruotsin MM-rallin aikana.
Rallin MM-sarjan tehdastiimeille renkaat toimittavan Pirellin nastapyörät pettivät yllättävästi lauantaina Ruotsin MM-rallissa.
Rallin kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier avautui rajusti MM-sarjan rengasvalmistaja Pirellistä viime viikonloppuna.
Rallin kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier kritisoi rallin MM-sarjan rengasvalmistaja Pirelliä Japanin osakilpailussa.