Rallin MM-sarjan rengastoimittajalta erikoinen ulostulo kohun jälkeen

Rallin MM-sarjan tehdastiimeille renkaat toimittavan Pirellin nastapyörät pettivät yllättävästi lauantaina Ruotsin MM-rallissa.
Pirelli
Pirelli toimittaa tällä hetkellä renkaat rallin MM-sarjan tehdastiimeille. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ensimmäisenä rengasrikon kärsi Hyundai-kuljettaja Esapekka Lappi, joka oli kiinni talvirallin kolmossijassa. Kumi ei mennyt täysin puhki, vaan renkaasta kuoriutui irti koko nastapinta. Ja kun näin pääsi käymään, Lappi ajoi lumipenkkaan, missä aikaa valui hukkaan seitsemän minuuttia.

Myös kisan kärjessä taistelevilta Ott Tänakilta ja Craig Breeniltä hajosivat renkaat samalla tavalla. He eivät kuitenkaan ajaneet ulos Lapin tavoin.

Pirelli otti hajonneet renkaat tarkempiin tutkimuksiin lauantai-iltana. Italialaisvalmistaja lähetti vielä myöhään illan aikana tiedotteen, joka oli sinänsä erikoinen: Pirelli ei suoranaisesti ottanut mitään tapahtuneesta omaan piikkiinsä.

– Tutkimustemme jälkeen ymmärsimme sen, että joissain tapauksissa rengaspaineet olivat huomattavasti matalammat erikoiskokeen maalissa kuin olemme suositelleet. Emme ole koskaan nähneet näin alhaisia rengaspaineita kuin tänään, Pirellin rallitoimintojen pomo Terenzio Testoni kertoi.

Testoni pisti tapahtuneet myös olosuhteiden piikkiin.

– Iltapäivällä tieolosuhteet olivat täysin erilaiset kuin aamun talvisissa olosuhteissa – esiin oli tullut paljon soraa ja karkeaa pintaa, jotka eivät sovi nastarenkaille.

– Tämä tilanne johti Tänakilla hitaaseen rengasrikkoon 14. erikoiskokeella kolme kilometriä lähdön jälkeen. Kovalla vauhdilla ei sinänsä ollut mitään merkitystä – jos sillä olisi ollut, ongelmia olisi ollut myös aamulla, Testoni sanoi.

Tänak syytti lauantai-illan tapahtumista Pirelliä.

– Se on harmillista, että jokin ulkopuolinen juttu ratkaisee nämä asiat, Tänak totesi.

– Olimme onnekkaita, että se tapahtui suoralla eikä nopeassa mutkassa. Silloin olisi voinut käydä pahasti.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala vaati puolestaan Pirelliltä toimia.

– Meidän täytyy keskustella asiasta Pirellin kanssa, koska tuollaista ei saisi käydä. Jotain täytyy tehdä tulevaisuutta varten, sillä tämä on turvallisuustekijä, Latvala sanoi.

Lue myös: Jari-Matti Latvala haluaa tarkan selvityksen MM-rallin oudoista tapahtumista – ”Tämä on myös turvallisuustekijä”

Katso alta video lauantai-iltapäivän tapahtumista Ruotsin MM-rallissa. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alla.

Ruotsin MM-rallin tilanne EK15/18jälkeen:

 1. Ott Tänak        Ford   1.54.45,4
 2. Craig Breen      Hyundai     +8,6
 3. Thierry Neuville Hyundai    +23,7
 4. Kalle Rovanperä  Toyota     +27,5
 5. Elfyn Evans      Toyota     +57,7
 6. P-L Loubet       Ford     +2.28,1
 7. Oliver Solberg   Skoda    +5.55,0
 8. O.C. Veiby       VW       +6.46,6
 9. Sami Pajari      Skoda    +7.08,9
10. Nikolai Grjazin  Skoda    +7.20,0
11. Esapekka Lappi   Hyundai  +7.26,4
12. Georg Linnamäe   Hyundai  +8.02,0
13. Marco Bulacia    Skoda    +8.25,9
14. Lauri Joona      Skoda    +8.29,7
15. Lorenzo Bertelli Toyota   +8.35,9
16. Teemu Suninen    Hyundai  +8.39,1
17. Emil Lindholm    Skoda    +8.51,5

Ruotsin MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 9.2.

10.01 Testierikoiskoe: Håkmark (5,45 km)
20.05 EK1: Umeå Sprint 1 (5,16 km)

Perjantai 10.2.

09.30 EK2: Brattby 1 (10,76 km)
10.31 EK3: Sarsjöliden 1 (14,23 km)
12.03 EK4: Botsmark 1 (25,81 km)
14.43 Huoltotauko (30 min)
15.53 EK5: Brattby 2 (10,76 km)
16.54 EK6: Sarsjöliden 2 (14,23 km)
18.26 EK7: Botsmark 2 (25,81 km)
20.05 EK8: Umeå Sprint 2 (5,16 km)

Lauantai 11.2.

09.05 EK9: Norrby 1 (12,54 km)
09.56 EK10: Floda 1 (28,25 km)
11.41 EK11: Sävar 1 (17,28 km)
13.35 Huoltotauko (30 min)
15.05 EK12: Norrby 2 (12,54 km)
15.56 EK13: Floda 2 (28,25 km)
17.41 EK14: Sävar 2 (17,28 km)
19.05 EK15: Umeå 1 (10,08 km)

Sunnuntai 12.2.

08.05 EK16: Västervik 1 (26,48 km)
09.50 Huoltotauko (15 min)
11.05 EK17: Västervik 2 (26,48 km)
13.18 EK18: Umeå 2 (10,08 km) *Power

Lue myös nämä