Tällä viikolla vahvistui, että Japanissa ajetaan jälleen MM-kandidaattiralli. Kisa kaasutellaan Aichin prefektuurissa marraskuun ensimmäisen viikonloppuna.
Japani isännöi kandidaattirallia marraskuussa, uutisoi WRC.com. Nousevan auringon maa hamuaa takaisin MM-kalenteriin ensi vuodeksi. Kyseessä
Japani on palaamassa rallin MM-sarjan kalenteriin kaudella 2020. Rallin MM-sarjan promootioyhtiön pomo Oliver Ciesla vieraili
Suomalaisia lisenssimäkihyppääjiä on nykyisin hävettävän vähän. Yhteensä 44 kappaletta kun mukaan lukee sekä miehet että
Rallin MM-sarjassa nähdään tänä vuonna yksi uusi osakilpailu, mutta ensi vuonna muutoksia on luvassa enemmän.
Rallin MM-sarjassa ajetaan 14 osakilpailua kaudella 2019. Kansainvälisen autoliiton FIA:n maailman moottoriurheiluneuvosto päätti asiasta kokouksessaan
Toyota Gazoo Racingin haastajaohjelmaan kuuluvat Takamoto Katsuta ja Hiroki Arai odottavat uutisia tiimiltään. Haastajaohjelman japanilaiskuljettajien
Rallin MM-sarjan promoottori on vahvistanut, että se on päässyt sopimukseen Japanin rallin järjestäjien kanssa tulevista
Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda toivoo näkevänsä myös muita japanilaisia autovalmistajia rallin MM-sarjassa lähivuosina. Vahvat huhut
Rallin MM-sarjan karavaani suuntaa mitä todennäköisimmin Japaniin ja Chileen kaudella 2019, kertoo japanilainen Autosport Web