Toyotan Jari-Matti Latvala oli kovassa iskussa Katalonian MM-rallissa, mutta neljännellä erikoiskokeella La Fatarellassa tuurilainen kärsi
Toyotan Jari-Matti Latvala ja Ott Tänak olivat huikeassa iskussa Katalonian MM-rallin kolmannella erikoiskokeella. Latvala tykitti
Toyotan Esapekka Lappi oli lähellä keskeytystä Katalonian MM-rallissa perjantaiaamun avauserikoiskokeella. Lappi ajoi ojaan, törmäsi pieneen
Sebastien Ogier piti täysin ylivoimaista vauhtia Katalonian MM-rallin avanneella yleisöerikoiskokeella Barcelonassa torstai-iltana. Ogier iski 3,2
Fordin Sebastien Ogier jahtaa jo kuudetta perättäistä maailmanmestaruutta, kun rallin MM-sarja jatkuu kauden viimeistä edellisellä
Citroenin rallitalli on vaeltanut varjojen mailla viime vuosien aikana. Ensi kaudella asiaan tulee todennäköisesti muutos,
Esapekka Lappi vaihtaa rallin MM-sarjassa tallia ensi kaudella, kun suomalaiskuski siirtyy Toyotalta Citroenin ohjaamoon. Pieksämäkeläinen
Suomalaiskuljettajat ovat toistaiseksi taivaltaneet ilman voittoja tämän kauden rallin MM-sarjassa. Suomalaisilla on vain kaksi kilpailua
Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb saatetaan todellakin nähdä rallin MM-sarjassa myös ensi kaudella. Loeb on
Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Espanjassa, kun kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Kataloniassa Saloun kaupungin