Belgia on vahvasti ehdolla rallin MM-sarjan kisakalenterin puuttuvaksi osakilpailuksi elokuussa.
Hyundain WRC-talli on toiminut viimeisen parin viikon ilman varsinaista tallipäällikköä. Torinolainen Andrea Adamo jätti tehtävänsä
Alain Penasse ei jatka Hyundain WRC-tallin tiimimanagerina ensi viikolla ajettavan Viron MM-rallin jälkeen. Penasse on
Rallin MM-sarjan kauden 2021 kalenteri koki muutoksen tällä viikolla, kun Ison-Britannian osakilpailu peruttiin ja tilalle
Rallin MM-sarjan promootioyhtiö tiedotti perjantaina jälleen yhdestä muutoksesta rallin MM-sarjassa kaudella 2021, vaikkei yhtäkään kisaa
Belgiassa ajettavan Ypres-rallin järjestäjät suunnittelevat, että kisaan yhdistettäisiin Spa-Francorchampsin rata, mikäli ralli saa MM-arvon tänä
Hyundain norjalaiskuski Andreas Mikkelsen ajoi päättyneellä kaudella odotuksiin nähden vaisun sesongin. Mikkelsenin onneksi hänellä oli
Hyundain rallitallin kanssa sopimuksen tehneellä Sebastien Loebilla pitää kiirettä tammikuussa. Dakar-ralliin jälleen osallistuva yhdeksänkertainen rallimestari
Kansainvälinen autoliitto FIA saattaa joutua tekemään sääntöuudistuksen rallin MM-sarjaan. Autosportin mukaan MM-sarjassa saatetaan ensi kaudella
Rallin MM-sarja huipentuu torstaina käynnistyvään kauden päätöskilpailuun Australiassa. Thierry Neuville on pisteissä toisena. Belgialainen metsästää