Pohjois-Irlannin MM-ralli jäi haaveeksi – ”Sijoitukset ralliin eivät olleet nyt tarkoituksenmukaisia”

Wales 2019
Isossa-Britanniassa on viimeksi ajettu MM-pisteistä kaudella 2019. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan promootioyhtiö tiedotti perjantaina jälleen yhdestä muutoksesta rallin MM-sarjassa kaudella 2021, vaikkei yhtäkään kisaa ole vielä ajettu. 

Elokuulle suunniteltu Britannian osakilpailu jää ajamatta ja tilalle nousee Belgian Ypres-ralli. Britanniassa koronatilanne on järkyttävä, joten juuri nyt WRC-kilpailun ajaminen maassa tuntuu kaukaiselta, vaikka aikaa kisaan olikin vielä yli puoli vuotta.

– Vuoden 2021 kalenteria on jouduttu kehittämään, kun olemme kokeneet uusia haasteita koronapandemian takia. Me kyllä tiesimme, että nämä haasteet tulevat jatkumaan tänäkin vuonna, FIA:n rallipomo Yves Matton toteaa.

Britannian ralli oli määrä ajaa tänä vuonna Pohjois-Irlannin asvalttiteillä perinteisen Walesin sijaan. Nyt jo toista vuotta putkeen Britanniassa WRC-kisa jää kuitenkin haaveeksi.

Bobby Willis tiimeineen teki hurjan määrän töitä, että WRC olisi tullut Pohjois-Irlantiin. Totta kai olemme erittäin pettyneitä, ettei tänä vuonna ajeta Britanniassa ollenkaan, Matton huokaa tiedotteessa.

Willis myöntää, että pelkästään koronapandemia ei sotkenut suunnitelmia. Toki juuri pandemian aiheuttama taloustaantuma oli se pääsyy, minkä vuoksi rallia ei Pohjois-Irlantiin pystytty tuomaan. Rahaa jäi uupumaan kassasta liikaa.

– Meidän on hyväksyttävä tämä tilanne ja keskityttävä tutkimaan mahdollisuuksia ajaa MM-ralli maassamme vuonna 2022, Willis valaa uskoa tulevaan.

– Pohjois-Irlannin turismiviranomaiset myönsivät, että MM-rallin ajaminen olisi loistava tilaisuus nostaa alueen kiinnostavuutta globaalisti. Koronan vuoksi MM-rallista ei olisi kuitenkaan luultavasti saatu sitä taloudellista ja imagollista hyötyä, mitä normaalisti. Siksi sijoitukset ralliin eivät nyt olleet tarpeeksi tarkoituksenmukaisia.

Willisin tavoin myös Ison-Britannian moottoriurheiluliiton nokkamies Hugh Chambers vakuuttaa, että Britannia haluaa palata WRC-karkeloihin takaisin jo ensi kaudella.

– Koronan takia emme voineet taata rallille tarvittavaa taloudellista tukea. Sen takia emme ole mukana kauden 2021 kalenterissa. Liitto tekee kuitenkin kovasti töitä, jotta voimme taata rahoituksen. Haluamme palata pikaisesti takaisin MM-kalenteriin, Chambers summaa Autosportin verkkosivuilla.

– Me keskustelemme sekä Walesin paikallishallituksen että muiden alueiden viranomaisten kanssa. Tavoite on, että brittifanit pääsevät nauttimaan WRC-autoista mahdollisimman pian.

Katso alapuolelta kauden 2020 päättäneen Monzan MM-rallin parhaat palat.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,358031″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat