Suomalaiskuljettaja lähtee reitille alle 30-vuotiaille kuljettajille rakennetun WRC2 Junior-luokan tuoreena mestarina. Lindholmin ja hänen kakkosohjaajansa Reeta Hämäläisen tavoite Japanissa on ajaa sen verran MM-pisteitä, että ne riittävät viemään kaksikon WRC2-luokan mestareiksi.
– Varmasti mielenkiintoinen ralli edessä, josta harvalla kuljettajalla on aikaisempaa kokemusta. Lähdemme kisaan MM-pisteiden ehdoilla. Tavoitteemme on ajaa lopputuloksissa viiden nopeimman joukkoon, jolloin olemme Andreaksen (Mikkelsen) edellä sekä rallin lopputuloksissa Kajetanin (Kajetanowicz) etupuolelle, joka riittää meille WRC2-luokan ykköspaikkaan, Lindholm suunnittelee.
Mikkelsen ei ole enää Japanin MM-rallissa mukana, joten norjalaisen mestaruussauma elää vain Lindholmin ja puolalaiskonkarin murheiden myötä. WRC2-luokassa Lindholm saa Japanissa vastaansa muun muassa Teemu Sunisen, Sami Pajarin ja Heikki Kovalaisen. Euroopassa ajettaviin MM-ralleihin verrattuna osallistuja WRC2-luokassa on vähemmän, mutta Lindholm ei silti lähde ”takki auki” matkaan.
– Luokassamme on vähemmän autoja kuin esimerkiksi Espanjassa oli, mutta vastustajia ei koskaan saa vähätellä: kova kilpailu tulossa. Ja onhan kisassa maan tuore rallimestari (Japanin rallisarjasta) Kovalaisen Heikkikin mukana, Lindholm muistuttaa.
Japanissa rallia ajetaan pikipinnalla. Tulevat erikoiskokeet ovat pääosin kapeita, melko hitaita ja teknisiä asvalttiteitä.
– Tiet ovat aika hyväkuntoisia myös. Toki teiden pinnalla on loppusyksystä likaa ja puiden lehtiä. Se on aina jännittävä elementti.
Suomalaiskaksikko pääsee testaamaan autoaan torstaiaamuna rallin testierikoiskokeella.
– Toki ei se (tien pinta) ole yhtä rajua ja liukasta kuin aiemmin tänä vuonna Kroatiassa. Tiimillämme (Toksport WRT) on valtava kokemus autostamme. Heillä on paljon dataa kaikenlaisista olosuhteista käytettävissä, joten oli keli rallin aikana sitten mikä tahansa, niin olen varma, että tiimimme insinöörit osaavat arvioida vallitsevat olosuhteet. He löytävät tietopankistaan Skodaamme aina hyvät säädöt, Lindholm vakuuttaa.
– Tässä kohtaa haluan vielä esittää suuret kiitokset kaikille tukijoilleni siitä, että he mahdollistivat pääsymme ajamaan WRC2-luokan mestaruudesta, Lindholm jatkaa.
Japanin MM-ralli käynnistyi torstaiaamupäivänä lyhyellä avauspätkällä, jolla Lindholm jakoi luokkansa kärkiajan Sami Pajarin kanssa. Luokan muista suomalaiskuljettajista Teemu Suninen sijoittui pikataipaleella neljänneksi ja Heikki Kovalainen viidenneksi.
Lue myös: EK1: Sebastien Ogier avauspätkän ykkönen – kärki tiiviissä nipussa
Japanin MM-ralli jatkuu perjantaina, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta.
WRC2-pistetilanne ennen Japanin MM-rallia:
1. Andreas Mikkelsen 109 2. Emil Lindholm 104 3. K. Kajetanowicz 104
Katso alta video Japanin MM-rallin testierikoiskokeesta.