Sebastien Ogierilta raju avautuminen – ”Olen saanut tarpeekseni tästä paskasta”

Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sebastien Ogier menetti liki puolet johtoasemastaan rallin MM-sarjassa Suomen osakilpailussa viime viikonloppuna. Jo uransa kahdeksatta titteliä jahtaava Ogier johtaa kuitenkin vielä 24 pisteellä ennen Suomessa voittoa juhlinutta tallikaveri Elfyn Evansia.

Ogier ei saanut missään vaiheessa Jyväskylän viikonloppua kunnon luottoa tekemiseensä ja tyytyi varmistelemaan viidettä sijaansa. Kisan päättäneellä Power Stagella ranskalainen suunnitteli vielä hyökkäystä, mutta tekninen vika pilasi aikeet.

– Ikävä kyllä se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kivi löi öljypohjaan ja siitä tuli moottoriin pieni vika, enkä saanut täysiä tehoja irti koneesta loppupätkän aikana. Sen jälkeen oli turha haaveilla kunnon ajasta Powerilla, Ogier selitti.

– Se oli aika turhauttavaa, koska olisi ollut hienoa päättää näiden nykyisten autojen aikakausi soraralleissa kunnon vetoon.

Kansainvälisessä tv-lähetyksessä Ogier kävi hiilenä Ruuhimäen pätkän jälkeen.

– Onneksi pääsemme ajamaan asvaltilla seuraavaksi. Odotan sitä todella innolla. Olen saanut tarpeekseni tästä tienaurauspaskasta, lähes koko kauden MM-sarjaa johtanut ja soraralleissa etuauton roolista kärsinyt ranskalaiskuski tykitti WRC All Liven lähetyksessä.

Kisan jälkeen lehdistöalueella tunteet olivat jo tasaantuneet.

– Keskityn jo täysillä Espanjan viikonloppuun, enkä malta odottaa ensi viikon rallia. Se on ensimmäinen kerta moneen kuukauteen, kun meitä ei rangaista lähtöpaikalla ja tienaurauksella. Rehellisesti sanottuna se tuntuu todella hyvältä, Ogier kuittasi.

– Tämä viikonloppu ei kerta kaikkiaan ollut hyvä meille, mutta olemme edelleen hyvissä asemissa MM-sarjassa. Elfyn teki täällä loistavaa työtä ja ansaitsi todella voittonsa.

Katalonian MM-ralli alkaa ensi viikon torstaina ajettavalla testierikoiskokeella.

Katso alapuolelta Suomen MM-rallin sunnuntain parhaat palat. 

Lue myös nämä

  • Uusimmat