Uuden-Seelannin MM-rallin järjestäjät vahvistivat torstaina, että kilpailu jää ajamatta tänä vuonna koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi.
Kuluva viikko on ollut synkkä rallin MM-sarjalle. Keskiviikkona selvisi, että Suomen MM-ralli perutaan ja nyt tuli tieto toisesta perutusta osakilpailusta.
Lue myös: Paha takaisku! Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna
Uudessa-Seelannissa odotettiin innolla MM-rallikaravaanin paluuta, sillä edellisen kerran maa isännöi MM-rallia vuonna 2012. Kisan järjestäminen syyskuun alussa ei tule kuitenkaan kyseeseen, sillä maan rajat ovat tiukasti kiinni koronatilanteen vuoksi.
– Tiimimme on tehnyt valtavasti töitä viimeisten 12 kuukauden aikana, jotta olisimme valmiita järjestämään MM-rallin. Olemme pettyneitä, ettemme pysty isännöimään MM-rallia vuonna 2020, mutta ympäri maailmaa olevat ongelmat pistävät tämän asian oikeaan mittasuhteeseen, Uuden-Seelannin MM-rallin toimitusjohtaja Michael Goldstein kertoi.
Rallin MM-sarjassa ehdittiin ajaa kolme osakilpailua ennen koronan aiheuttamaa taukoa. Sittemmin pandemia on vaikuttanut kuuteen ralliin: Uuden-Seelannin, Suomen, Kenian ja Portugalin rallit on peruttu, Argentiinan ja Sardinian osakilpailuja on puolestaan siirretty.
Lue myös: Jari-Matti Latvalalle iso pettymys – antoi karun arvion rallin MM-sarjasta
Jääkö mestaruus jakamatta?
Seuraava kysymys kuuluukin, voidaanko tällä kaudella ajaa riittävästi osakilpailuja, jotta mestaruus pystytään jakamaan. Kansainvälinen autoliitto FIA ja MM-sarjan promoottori ovat linjanneet, että mestaruuden jakamiseen vaaditaan ainakin seitsemän osakilpailua. Toisin sanoen tänä vuonna pitäisi ajaa vielä neljä MM-rallia.
Turkin, Saksan, Walesin ja Japanin MM-rallit ovat yhä alkuperäisillä paikoillaan. Seuraavana ohjelmassa olisi Turkin osakilpailu 24.-27. syyskuuta. Turkin osakilpailun valttina on se, ettei kisan järjestäminen ole riippuvainen lipunmyynnistä. Itse asiassa Turkin ralliin ei edes ole varsinaisia pääsylippuja – pätkien varrelle pääsee maksutta.
Matkustamista Turkkiin on vielä rajoitettu, mutta tiettävästi maa suunnittelee rajojensa avaamista. Näin ollen voi olla mahdollista, että Marmariksen ympäristössä pystytään järjestämään MM-ralli reilun kolmen kuukauden kuluttua – tavalla tai toisella.
Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista. Juttu jatkuu videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]
Saksan asvalttiralliin on aikaa yli neljä kuukautta. Kisan järjestämisen suhteen on pientä toiveikkuutta. Saksan rallin järjestäminen on tosin pitkälti pääsylipputulojen varassa, minkä vuoksi kilpailun yllä on yhä kysymysmerkkejä.
Walesin MM-rallin tilanne on tukala. Walesin hallitus on rallin päätukija ja tällä hetkellä esimerkiksi Walesin turismiviraston motto on: ”Vieraile Walesissa. Myöhemmin.” Kilpailu on tavallisesti kerännyt rutkasti rallikansaa walesilaisten metsäteiden varsiin, joten mahdollista on, että perinteikäs kisa jää järjestämättä. Kirvestä ei ole tosin kokonaan heitetty kaivoon, sillä järjestäjät ovat jo muotoilleet reitin valmiiksi.
Japanin MM-rallista on kuulunut monenlaisia huhuja. On väitetty, että kuluja haluttaisiin leikata jättämällä Japanin kaukokisa väliin. Toisaalta Japanin rallin järjestäjät ovat kertoneet valmistautuvansa luottavaisin mielin kilpailun järjestämiseen. Japanin ralli on merkattuna kalenteriin kauden päätöskisana 19.-22. marraskuuta.
Siirretyistä kilpailuista Argentiinan ralli jäänee tänä vuonna ajamatta, vaikka kisaa ei ole virallisesti peruttu. Logistisesti Argentiinan osakilpailun ujuttaminen loppukaudelle on erittäin hankalaa.
Sardinian rallin järjestäjät yrittävät löytää uutta ajankohtaa syksyltä. Kilpailun järjestäminen koronan runtelemassa Italiassa kuulostaa ajatuksena järjettömältä, mutta toisaalta Roomassa valmistaudutaan parhaillaan EM-rallin ajattamiseen heinäkuussa erityisjärjestelyin.