Tänak on kohdannut uransa aikana koviakin syytöksiä siitä, ettei virolainen välttämättä ole paras tiimipelaaja. Chilen MM-rallissa tähtikuljettaja kuitenkin näytti, että hän on valmis auttamaan tiimitovereitaan.
Chileläinen Alberto Heller oli vuokrannut kotiralliinsa Rally1-luokituksen kaluston M-Sport Fordilta ja näin hän pääsi ajamaan Tänakin tallitoverina. Heller törmäsi ongelmiin lauantain erikoiskokeiden päätteeksi, kun hänen kilpurinsa ohjausvarsi oli vääntynyt päivän päätöspätkällä.
Heller ja kartanlukija Luis Ernesto Allende yrittivät korjata autoa ennen iltahuoltoa vain sadan metrin päässä huoltoalueelta, koska he eivät saaneet menopeliään liikkeelle. Tässä vaiheessa myös Tänak tuli parivaljakon avuksi.
MM-sarjan julkaisemalla videolla näkyy, kuinka Tänak yritti auttaa Helleriä ja Allendea ratkaisemaan ongelman.
Jos upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa videon täältä.
Vika osoittautui lopulta sen verran kinkkiseksi, että Heller joutui jättämään lauantain kesken aivan huollon kynnyksellä. Keskeytyksestä hänelle mätkäistiin kymmenen minuutin aikasakko. Heller sijoittui kilpailussa lopulta 15:nneksi.
Tänak puolestaan ajoi voittoon Chilen nopeassa sorakilpailussa. Voitto oli virolaisen toinen tällä kaudella.
Chilen MM-rallin jälkeen paljastui, että Tänak jättää M-Sportin tämän kauden jälkeen. Hyundai julkisti viime viikolla, että se on tehnyt ensi vuodesta sopimuksen Tänakin kanssa.
Katso alta kooste Chilen MM-rallin ratkaisuhetkistä.