Solberg ajaa tänä vuonna MM-sarjan WRC2-luokassa, jonka kuljettajat voivat valita ohjelmaansa seitsemän osakilpailua. Loppupisteisiin otetaan puolestaan huomioon kilpailijan kuusi parasta tulosta.
Solberg on saanut ralliohjelmaansa sen verran rahoitusta, että hän on pystynyt osallistumaan tämän vuoden jokaiseen yhdeksään MM-ralliin. Näistä kisoista Solberg on valinnut viisi WRC2-pistekisoikseen.
Solberg jäi täysin pisteittä Sardinian ja Viron kisoissa. Tämän takia Skoda-kuljettaja on kakkosluokan pisteissä vasta neljäntenä.
Solberg on jättänyt WRC2-ohjelmansa ulkopuolelle Suomen, Kenian, Kroatian ja Monte Carlon rallit. Ainoastaan Montessa nuorukainen jäi kolmen parhaan Rally2-autokunnan ulkopuolelle. Suomessa hän oli puolestaan nopein Rally2-kuljettajista.
Jälkikäteen jossittelu on aina helppoa. Mutta toisenlaisilla valinnoilla Solberg voisi hyvinkin olla WRC2-luokan kärjessä – ja aivan kirkkaasti.
Nyt vaikuttaa todennäköiseltä, että Solberg jää ilman WRC2-titteliä.
– Tietenkin sitä haluaisi voittaa mestaruuden. Se on aina unelmana, mutta muutaman takaiskun vuoksi taktiikka on muuttunut, Solberg kertoo DirtFish-sivustolla.
Ruotsin lipun alla kilpailevaa kuskitoivoa turhauttaa se, että mestaruutta ei välttämättä voita sarjan nopein kuljettaja.
– Olen ollut nopea jokaisella alustalla ja jokaisessa rallissa. Mutta kun katsoo, kenellä on mahdollisuudet mestaruuteen, niin mestaruutta ei voiteta pelkällä nopeudella. En pidä siitä, Solberg täräyttää.
– WRC-luokassa voitetaan pelkällä nopeudella. Ja sen haluan oppia tulevaisuutta varten ja se on myös tavoitteeni tälle vuodelle: olla nopea jokaisessa rallissa.
Solberg pääsi viime vuonna kilpailemaan Hyundain WRC-tallin kalustolla MM-sarjan pääluokassa, mutta täksi kaudeksi hän joutui ottamaan askeleen taaksepäin kakkosluokkaan. 21-vuotias kuljettaja uskoo, että hän on kehittynyt tämän vuoden aikana.
– Tänä vuonna tavoitteena on ollut oppia asvaltilla ajamista. Olimme nopeimpia Monte Carlossa (Solberg sijoittui Rally2-autokunnista kuudenneksi muutamien ongelmien jälkeen, toim. huom.). Halusin parantaa eniten juuri asvaltilla, sillä lumella ja soralla minulla on parempi luotto, Solberg sanoo.
Solberg kilpailee WRC2-pisteistä seuraavassa MM-rallissa Kreikassa. Rallitoivon viimeinen pistekisa lienee Keski-Euroopan MM-ralli lokakuun lopussa.
Katso alta Suomen MM-rallin kooste.