Rallin MM-sarja on isojen kysymysten äärellä. Rallin MM-sarjan promootioyhtiö toimitti syyskuussa Kansainväliselle autoliitolle FIA:lle listan muutosehdotuksista, joilla sarjan suosiota pyritään kasvattamaan tulevaisuudessa. FIA:n odotetaan tekevän päätöksen ehdotuksista parin viikon kuluttua.
Lue lisää: Näin rallin MM-sarja on muuttumassa – Suomen lainsäädäntökin vaikuttaa ratkaisuihin
Rallin MM-sarjaa verrataan usein F1-sarjaan, joka nauttii suunnatonta suosiota ralliin verrattuna. Aiemmin F1-sirkuksessa pomona toimineen Abiteboulin mukaan MM-rallin ei pitäisi yrittää vain matkia konseptia isoveljeltään.
– Meidän pitää pystyä vielä parempaan. Minulla on sellainen vaikutelma, ettei meillä ole riittävästi kunnianhimoa. Tällä hetkellä meitä vie eteenpäin se, että yritämme vain selviytyä, Abiteboul kertoo ranskalaisen Autohebdo-lehden haastattelussa.
– Sitä vastoin meillä pitäisi olla vieläkin aggressiivisemmat tavoitteet, ranskalaispomo paaluttaa.
Abiteboulin mukaan MM-rallin konsepti pitäisi mullistaa kokonaan. Se ei riitä, että mallia otetaan formula ykkösistä.
– Olen tehnyt erittäin konkreettisen ehdotuksen FIA:lle ja promoottorille, jotta voisimme löytää syyn olemassaolollemme. Miksi F1-fani kiinnostuisi rallista? Miksi e-urheilun fani kiinnostuisi? Miksi brändi, joka ei ole vielä mukana, olisi kiinnostunut tulemaan mukaan? Näihin kysymyksiin ei ole vielä vastauksia. Meidän pitää keskittyä enemmän näihin kysymyksiin kuin siihen, miten saamme pidettyä nykyiset fanit.
Hyundain nykyinen talli on ollut mukana rallin MM-sarjassa pian kymmenen vuotta. Abiteboulin mukaan Hyundai ei ole vielä lähtökuopissa, mutta asioiden on muututtava.
– Haluan uskoa, että laji pystyy uudistumaan. Hyundain kaltaisen valmistajan lojaalius ei muutu. Olemme mukana urheilussa ja minusta tuntuu, että Hyundai haluaa jatkaa rallissa. Lajin pitäisi pelata itseään vastaan, jotta päättäisimme tehdä jotain muuta, Abiteboul sanoo.
Katso alta kooste Chilen MM-rallin ratkaisuhetkistä.