Kuljettajatoivo Oliver Solberg joutuu jättämään ensi viikolla ajettavan Sardinian MM-rallin väliin. Solberg tiedotti keskiviikkona, että
Hyundain rallitallin Portugalin MM-ralli oli mollivoittoinen, kun kaksi tähtikuskia Ott Tänak ja Thierry Neuville keskeyttivät
Jari-Matti Latvalan ura Toyotan WRC-rallitiimin päällikkönä on saanut satumaisen alun. Toyota pokkasi sunnuntaina päättyneestä Portugalin
Toyotan Elfyn Evans otti Portugalin MM-rallissa kauden ensimmäisen ja uransa neljännen voiton WRC-tasolla. Sunnuntain erikoiskokeille
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen nousivat Portugalissa WRC3-luokassa MM-pisteille ja hankkivat Power Stagelta ajetun
Sami Pajari ja kartanlukija Marko Salminen sijoittuivat toiseksi JWRC-luokassa Portugalin MM-rallissa. Vielä perjantain jälkeen Pajari
Esapekka Lappi otti toisen voittonsa rallin MM-sarjassa tällä kaudella, kun pieksämäkeläinen oli ykkönen WRC2-luokassa Portugalissa.
Kalle Rovanperälle ei jäänyt juurikaan hyvää kerrottavaa sunnuntaina päättyneestä Portugalin MM-rallista. Toyotan suomalaiskuljettaja joutui keskeyttämään
Hyundai-kuljettaja Ole Christian Veiby on saanut peräti puolen vuoden kilpailukiellon rallin MM-sarjassa rikottuaan koronasääntöjä. Veiby
Toyotan Elfyn Evans aj0i voittoon sunnuntaina päättyneessä Portugalin MM-rallissa. Ykköstila heltisi 28,3 sekunnin erolla ennen