36-vuotias Guerra vahvistaa ajavansa tänä vuonna kuusi tai seitsemän MM-rallia WRC2-luokassa, mikä tarkoittaa kyseisessä kategoriassa täyttä ohjelmaa. Guerran kausi starttaa parin viikon päästä ajettavasta Kroatian asvalttiosakilpailusta.
– Olemme valmiita Kroatian ralliin ja MM-sarjaan. Meidän täytyy taas totutella sarjan vauhtiin, mutta aiomme ehdottomasti taistella pisteistä Kroatiassa, Guerra sanoo MM-sarjan verkkosivuilla.
– Kroatian jälkeen ajamme Portugalissa, Italiassa ja Virossa sekä ehkä Suomessa, mutta takuuvarmasti Espanjassa. Tavoitteenamme on ajaa kuusi tai seitsemän rallia, mikä on täydellinen määrä saada maksimimäärä pisteitä WRC2-luokassa.
Guerra aloitti kautensa viime viikonloppuna kotimaassaan ajetulla Rally of Nations Guanajuato -kisalla. Mies ylsi yleiskilpailussa kolmanneksi. Edelle ehtivät vain M-Sport Fordin tehdaskuski Adrien Fourmaux sekä kisan voittanut Mads Östberg.
– Se oli minulle lämmittelykisa Kroatiaa varten. Oli hienoa päästä taas ralliauton rattiin ja varsinkin Leónin ja Guanajuaton upeilla pätkillä, Guerra toteaa.
Guerra on voittanut urallaan sekä Meksikon että Espanjan soramestaruudet. Kaudella 2012 hän valloitti myös PWRC-luokan MM-sarjassa. Vuonna 2019 hän oli puolestaan kolmas WRC2-luokassa voittaen luokkansa kotirallissa Meksikossa sekä sijoittuen toiseksi sekä Argentiinassa että Chilessä.
Katso alapuolelta Monte Carlon MM-rallin parhaat palat.