Toyotan Kalle Rovanperä voi varmistaa voitolla toisen peräkkäisen maailmanmestaruuden.
Tallikaveri Elfyn Evans on suomalaisen ainoa haastaja. Hänkin on jäänyt suomalaisesta jo 31 pistettä ennen Keski-Euroopan MM-rallia.
Keski-Euroopan MM-ralli ajetaan peräti kolmen eri valtion alueella. Tshekissä, Itävallassa ja Saksassa ajettava ralli on kaikille uusi.
– Olin nyt ensimmäistä kertaa ajamassa Tshekissä. Siitä on jo pidempään, kun viimeksi ajoimme asvaltilla Kroatiassa. Yritin vain saada säädöt kohdalleen, Evans sanoi.
– Kyseessä on tietenkin uusi ralli kaikille ja kisapäivinä ajetaan kolmessa eri maassa. Meidän täytyy löytää autoon jotain sellaista, mikä toimii kaikkialla. Ja tässä vaiheessa emme tiedä, mitä sää tekee kilpailulle. On vaikeaa saada kaikki kohdalleen yhden testipäivän aikana, mutta tietenkin yritimme parhaamme, hän jatkoi.
Keski-Euroopan ralli on kaikille hyppy tuntemattomaan.
– Emme tiedä siitä juuri mitään erikoiskokeista. Toki meillä on videot käytössä, mutta niistä on vaikeaa vetää johtopäätöstä, millainen ralli oikeasti on. Siirtymiä on luvassa paljon, joten meillä on edessä pitkiä päiviä ratin takana.
– Säällä on valtava merkitys siinä, kuinka likaisia teistä tulee ja millainen pito on. Tähän aikaan vuodesta sateen riski on korkeampi kuin kesällä ja sen vuoksi tiet voivat olla likaisempia ja mutaisempia, Evans sanoo.
Evansin kausi on ollut hieno kehitystarina. Evans voitti Suomen MM-rallin ja nousi MM-taistoon vielä todenteolla mukaan, kun Rovanperä ajoi ulos.
– Jotkin osat kaudesta olisivat voineet mennä paremmin. Mutta jokainen kuski voi sanoa samaa, että jotkin hetket olisivat voineet sujua paremmin. Kauteen on mahtunut ylä- ja alamäkiä. Emme saaneet parasta alkua tälle vuodelle, mutta toinen puolisko on ollut vahvempi. Kunhan pystymme parantamaan jatkossakin, niin tilanne on hyvä, Evans totesi.
– Olemme tehneet edistystä vuoden aikana. Asiat ovat menneet koko ajan paremmin. Tiesimme jo siinä vaiheessa, kun nykysukupolven autot tulivat mukaan, ettei vaihdoksesta tule minulle helppo. Minulla oli vaikeuksia alussa, mutta asiat ovat menneet oikeaan suuntaan koko ajan. Olen päässyt entistä paremmin sinuiksi auton kanssa. Meidän pitää yrittää jatkaa samaan suuntaan, Evans jatkoi.
Suomesta Evansilla on hyvät muistot. Keski-Suomen sorarännit olivat hänelle kauden parasta antia toistaiseksi.
– Tämän kauden kohokohtani on ollut Suomen MM-ralli. Mikään muu ralli ei tarjoa samanlaista ajokokemusta kuin Suomi. Ja kun asiat menevät siellä hyvin, se tuntuu vieläkin paremmalta, Evans myönsi.
Keski-Euroopan jälkeen ohjelmassa on enää vain yksi kilpailu. Japanissa ajetaan marraskuussa kauden toinen Toyotan kotikisa.
– Japanin ralli on joka tapauksessa todella tärkeä kilpailu tallillemme, olipa Keski-Euroopan MM-rallissa käynyt miten tahansa. Se on tiimin kotiralli, ja viime vuonna emme saaneet sieltä toivomaamme tulosta. Taistelemme jälleen kovaa ja haluamme tällä kertaa tuoda voiton kotiin tallille, Evans suunnitteli.
Katso Keski-Euroopan MM-rallin ennakko alta.