Quantcast

Toyotalla jatkavalla Kalle Rovanperällä vahva luotto ison haasteen kynnyksellä

Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kalle Rovanperä jatkaa myös ensi kaudella odotetusti Toyotan WRC-tallin leivissä.

Puuppolassa kasvanut Rovanperä on ajanut kaksi edellistä kautta japanilaisvalmistajan leivissä ja seurannut tiiviisti Keski-Suomessa rakennetun Yaris WRC:n kehitystyötä aivan alusta saakka, kun MM-projektia alettiin rakentelemaan Tommi Mäkisen mailla.

– Olen todella onnellinen, että voin jatkaa Toyotalla. Ensimmäiset vuoteni tallissa ovat olleet erinomaiset. Olen oppinut paljon ja tiimi on antanut mahdollisuuden opetella rauhassa. Olen saanut tehdä omaa työtäni ilman suurempia paineita, Rovanperä kertoo.

21-vuotias rallitähti on tyytyväinen, että pääsee MM-sarjan uudelle hybridiaikakaudelle tutussa ympäristössä.

– Ensi vuonna koemme isoja mullistuksia, kun alla on täysin uusi auto. Se on iso haaste koko tallille. On kuitenkin positiivista, että pääsemme kehittämään uutta autoa tutulla porukalla, suomalaiskuljettaja sanoo.

– Tiimi tekee kaikkensa uuden auton eteen. Yritän tietenkin auttaa heitä omalta osaltani mahdollisimman paljon jakamalla omat ajatukseni autosta.

Walesilainen Elfyn Evans jatkaa niin ikään Toyotalla. Rovanperän kanssa yhtä aikaa tiimiin vuoden 2020 alussa saapunut Suomen MM-rallin tuore voittaja tuskin kovin paljon kyseli sopimustarjouksia muista tiimeistä.

– Olen nauttinut todella paljon ajastani Toyotalla näiden kahden vuoden aikana. Voitto tallin kotirallissa oli jotain erityistä. Nyt meidän pitää keskittyä rakentamaan yhdessä mahdollisimman hyvä auto ensi kaudeksi, jotta voimme jatkossakin saavuttaa hyviä tuloksia, Evans summaa.

– Toki ihan ensimmäisenä on vietävä tämä kausi yhtä vahvalla meiningillä läpi ja varmistaa tallille mestaruus.

Evansilla on kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa panoksena vielä myös kuljettajien MM-tittelin. Ensi kaudella vain valikoituja MM-ralleja ajava Sebastien Ogier on MM-sarjan johdossa 24 pisteen turvin ennen Evansia.

Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Katalonian asvaltilla. Kausi loppuu Monzassa marraskuussa niin ikään kestopäällysteellä.

Katso alapuolelta, kuinka Rovanperän unelma kotikisan voitosta mureni törmäyksessä hiekkakasaan Suomen MM-rallissa. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,389182″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat