Latvala on kilpaillut säännöllisesti historic-luokan Toyota Celicoillaan WRC-tallipomon tehtäviensä ohella.
Viime vuonna suomalaiskonkari pääsi lisäksi kilpailemaan Toyotan täysiverisellä Rally1-kilpurilla Suomen MM-rallissa sekä kehitysvaiheessa olleella Toyotan Rally2-luokituksen autolla Japanin rallisarjan osakilpailussa. Suomessa Latvala ajoi viidenneksi ja Japanista hän kävi ottamassa Hokkaido-rallin voiton.
Parin viikon kuluttua Latvala hoitaa tiimipomon tointaan Monte Carlon MM-rallissa, mutta heti seuraavalla viikolla hänen suunnitelmissaan on loikata ralliauton ohjaamoon. Latvala on nimittäin ilmoittautunut Arctic Lapland -ralliin eli tuttavallisemmin Tunturiralliin.
Latvalan on määrä startata kilpailuun Toyota Celica ST185 -autolla. Kartturina toimii Juho Hänninen, jonka kanssa Latvala on osallistunut kisoihin aktiiviuransa jälkeen.
Parivaljakko oli edellisen kerran mukana Tunturissa kaksi vuotta sitten. Tuolloin heidän arktinen seikkailunsa päättyi keskeytykseen moottorivian vuoksi.
Arctic-ralliin odotellaan kovaa kattausta, sillä huhujen mukaan Kalle Rovanperä olisi tulossa kisaan Toyotan Rally1-autolla. Kilpailu toimisi Rovanperälle hyvänä lämmittelynä ennen Ruotsin MM-rallia. Mahdollista on, että Tunturissa nähdään useampikin Rally1-auto.
Ilmoittautuneiden listalta löytyy jo yksi kova MM-sarjasta tuttu nimi: Nikolai Grjazin. Bulgarian lipun alla kilpaileva venäläiskuski on tulossa napapiirille Citroen C3 Rally2 -autolla.
Rallin SM-sarjaan kuuluva Arctic Lapland -ralli on ohjelmassa 2.-3. helmikuuta.