Kauden kolmas osakilpailu järjestetään maaliskuun puolivälin jälkeen Meksikossa. Hyundai-kuljettajista Meksikossa kilpailevat Thierry Neuville, Esapekka Lappi ja Dani Sordo.
Neuville ja Lappi kilpailevat tämän kauden jokaisessa osakilpailussa, kun taas Sordo jakaa ajovastuuta tallin kolmannessa autossa Craig Breenin kanssa. Sordo seurasi sivusta viime viikonloppuna ajetun Ruotsin MM-rallin, jossa Breen otti komean kakkostilan.
Sordo avasi kautensa tammikuussa Monte Carlon MM-rallissa, jossa espanjalaiskonkari sijoittui seitsemänneksi.
Meksikossa Sordolla on loistava lähtöpaikka Rally1-letkan hännillä. Meksikossa lähtöpaikalla on valtava merkitys, joten espanjalaisella on mahdollisuudet lähteä tavoittelemaan loistavaa sijoitusta kauden ensimmäisessä sorarallissa. Sordo on sijoittunut Meksikon rallissa parhaimmillaan toiseksi kaudella 2018.
Breen vahvisti sunnuntaina päättyneen Ruotsin MM-rallin jälkeen, että hän kilpailee seuraavan kerran Portugalin rallisarjan osakilpailussa. MM-rallien lisäksi irlantilaiskuljettaja ajaa tällä kaudella myös Portugalin kansallisessa sarjassa.
Portugalin rallisarjan avauskisa, Fafe-ralli, on ohjelmassa 10.-11. maaliskuuta. Kilpailu on samalla rallin EM-sarjan avauskilpailu.
Meksikon MM-ralli ajetaan puolestaan viikkoa myöhemmin 16.-19. maaliskuuta.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.
Katso alta Ruotsin MM-rallin kooste.