Hyundai jäi nuolemaan näppejään. Thierry Neuville voitti sunnuntaina päättyneen Keski-Euroopan MM-rallin ja Sardinian MM-rallin kesällä, mutta kokonaisuutena Hyundain kausi on ollut iso pettymys.
Ensi kaudella Hyundai yrittää vastaiskua. Ott Tänak tekee paluun korealaisvalmistajan leipiin, ja myös tallin johtoporrasta on pistetty uusiksi. Hyundai haluaa pudottaa ensi kaudella Rovanperän ja Toyotan alas valtaistuimelta.
– Paljon asioita on meneillään. Haluan ehdottomasti onnitella heitä ja Kallea. Se, mitä he ovat tällä kaudella tehneet, on ollut fantastista, Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul sanoi.
– Heilläkin on ollut omat vaikeutensa, mutta he ovat pysyneet koko ajan keskittyneinä. He jaksoivat koko ajan uskoa siihen, mitä ovat tekemässä ja he tekivät vain hyvin vähän virheitä. Loppujen lopuksi se maksoi itsensä takaisin. Minulle se on mittatikku siihen, mitä jokaisen organisaation tässä lajissa pitäisi pystyä tekemään, mukaan lukien myös me itse, Abiteboul ylisti Toyotan tekemistä.
Abiteboulin mukaan Hyundai tekee kaikkensa, ettei Toyota porskuta ylivoimaisesti myös jatkossa.
– He ovat meille inspiraation lähde. Meillä on suunnitelmia. Olemme yhden jo julkistaneetkin ja hän on herramies, joka istuu tässä oikealla puolella, Abiteboul sanoi viitaten M-Sportilta siirtyvään Ott Tänakiin.
Hyundai lähtee ensi kauteen muutenkin vahvistuneena. Talli nimitti jo kesällä uuden teknisen johtajan.
Francois-Xavier Demaisonin rooli vain kasvaa tulevaisuudessa ja hän pääsee nyt todenteolla näyttämään kyntensä ensi kaudella.
– Tällä kaudella autossamme oli jotain heikkouksia. Kenties ilman noita heikkouksia ja teknisiä ongelmia hänen (Rovanperän) elämä olisi voinut olla tällä kaudella paljon vaikeampaa. Joten yritämme tehdä hänen elämästään entistä vaikeamman tulevaisuudessa, Abiteboul suunnitteli.