FIA:lta vahvistus rallin MM-sarjan kalenterimuutoksiin

Historian ensimmäinen Chilen MM-ralli ajettiin viime vuoden huhtikuussa. Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Kansainvälinen autoliitto FIA on vahvistanut, ettei Chilessä ajeta MM-rallia kaudella 2020 maan levottomuuksien vuoksi.

Chile debytoi MM-kalenterissa viime vuonna. MM-osakilpailun järjestäjät ilmoittivat jo marraskuun lopussa, että kilpailu on päätetty perua.

Yksi suurimmista syistä kisan perumiselle oli se, että Chilessä on tarkoitus järjestää huhtikuussa kansanäänestys perustuslaista. Chilessä olisi ajettu kauden neljäs ralli 16.-19. huhtikuuta.

FIA kertoi maanantaina, ettei peruuntunutta kilpailua korvata toisella osakilpailulla. Näin ollen kaudella 2020 ajetaan yhteensä 13 MM-rallia.

Katso rallin MM-sarjan 2020 kalenteri tästä

Chilen poisjäännin vuoksi Argentiinan rallia aikaistetaan viikolla. Argentiinan osakilpailun uusi ajankohta on 23.-26. huhtikuuta. Tiimit saavat nyt viikon enemmän aikaa kuljettaa kalustonsa seuraavaan kaukokilpailuun Keniaan, missä ajetaan MM-osakilpailu heinäkuun puolivälissä.

Katso alta Monte Carlon MM-rallin ennakko, jolla Sebastien Loeb kertoo klassikkokisan haasteista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Chilessä oli tarkoitus järjestää myös JWRC-junioriluokan osakilpailu MM-rallin yhteydessä. Chilen sijaan JWRC-kilpailu ajetaan Walesin MM-rallissa loka-marraskuun taitteessa. Kyseessä on samalla JWRC-kauden finaalikilpailu, jossa jaetaan tuplapisteet.

Rallin MM-kausi käynnistyy torstaina legendaarisella Monte Carlon osakilpailulla.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja