Esapekka Lappi turhautui vaisusta vauhdista – ”Ei mieltä ylennä hirveästi”

Esapekka Lappi. Kuva: Citroen Racing

Citroen-kuljettaja Esapekka Lapin osalta Saksan MM-ralli käynnistyi kankeasti.

Lappi on kilpailussa seitsemäntenä, kun takana on neljä erikoiskoetta. Eroa kilpailua johtavaan Ott Tänakiin on kertynyt 24,3 sekuntia.

Lapin mukaan syy vaisuun vauhtiin löytyy hänen työkalustaan, Citroen C3 WRC -autosta.

– Meillä puuttuu keulasta pitoa. Sama ongelma oli myös Korsikan rallissa. Ajat olisivat varmasti parempia, jos saisimme lisää pitoa, pettynyt Lappi totesi.

Katso alta kooste perjantaiaamun tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Citroen testasi urakalla WRC-kalustoaan ennen Saksan asvalttiosakilpailua. Tallissa odotettiin, että vauhtia olisi enemmän kuin edellisessä asvalttikilpailussa Korsikalla maaliskuun lopussa. Säädöissä on kuitenkin paljon parannettavaa.

– Turhauttaa aika paljon. Korsikalla hakattiin neljä päivää päätä seinään. Olemme testanneet saman verran, että löytäisimme ratkaisuja. Mutta sitten tulemme tänne ja toteamme, ettemme löytäneet mitään. Ei se ainakaan mieltä ylennä hirveästi, Lappi sanoi.

– Voimme säätää huollossa iskunvaimentia ja vaihdella joitakin osia, mutta ei se välttämättä auta. Haluaisin olla kovemmassa vauhdissa. Tiedän, että täällä ei ole realistista voittaa Ottia tai Thierry Neuvillea, mutta voisimme olla lähempänä.

Lappi pisti tavoitteensa uusiksi perjantaiaamupäivän lenkin jälkeen. Hän yrittää selvittää erikoiskokeet varmasti läpi.

– Ajetaan vain maaliin, niin se voi vielä palkita. Tämä on pitkä kisa ja kaikkea voi tapahtua. Olisi kuitenkin mukavampaa ajaa kilpaa, eikä odotella punakynän kanssa, että kuka keskeyttää ja kenen nimen päälle laittaa ruksin.

– Toivotaan, että kävisi joku aikainen joulu ja auto alkaisi toimia. Kokeillaan jotain ihan tyhmää (säätöjen kanssa), se on varma, Lappi letkautti.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja