Entinen WRC-tähti pääsi juhlimaan mestaruutta ja vihjaisi tulevaisuudestaan

Hayden Paddon on rallin EM-sarjan mestari vuosimallia 2023.
Hayden Paddon
Hayden Paddon. Kuva: @World/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Paddon ajoi Hyundaillaan vahvan kauden EM-sarjassa, vaikkakin mestaruus tuli hieman erikoisella tavalla. Paddon keskeytti viikonloppuna ajetussa Tshekin osakilpailussa ulosajoon, mutta sillä ei ollut lopulta merkitystä.

Paddonin lähin uhkaaja Martins Sesks jäi Barum-rallissa 11:nneksi, joten Paddonilla pysyi riittävä pistejohto ennen kauden päätöskisaa. Uusiseelantilaisesta tuli ensimmäinen Euroopan ulkopuolelta kotoisin oleva EM-sarjan mestari.

– Tämä on outo tapa voittaa mestaruus ongelmiemme vuoksi, mutta olemme valtavan ylpeitä, mitä olemme saavuttaneet tiimimme kanssa. Meillä on ollut kuusi hyvää rallia ja yksi huono. Kaikkiaan tämä on ollut hyvä kausi ja toivottavasti pystymme rakentamaan tämän päälle tulevaisuudessa, Paddon sanoi.

– Tämä oli haastava ralli, emmekä olisi tietenkään halunneet päättää sitä tällä tavalla. Mutta kauden aikana tehdyn kovan työn ansiosta olimme niin hyvissä asemissa, että meillä oli varaa yhteen huonoon kilpailuun.

Hayden Paddon
Hayden Paddon joutui keskeyttämään Tshekin EM-osakilpailussa. Kuva: @World/Red Bull Content Pool

Paddon on monille tuttu nimi rallin MM-sarjasta, jossa hän on voittanut yhden osakilpailun. Uusiseelantilainen ajoi viimeisen kautensa MM-sarjan pääluokassa kaudella 2018, minkä jälkeen hän on yrittänyt tehdä paluuta lajin huipputasolle – mutta tuloksetta.

Täksi vuodeksi Paddon pisti panoksensa EM-sarjan puolelle, mikä tuotti parhaan mahdollisen tuloksen. Paddon vihjaili, että sarja saattaa pysyä samana myös jatkossa.

– Olen pitänyt vuodestamme EM-sarjassa, jossa on hyvä sekoitus erilaisia kisoja, lukuisia haasteita ja kilpailu on todella kovaa. Mielestäni se on yksi parhaista rallisarjoista maailmassa ja toivottavasti voimme olla osa sitä myös tulevaisuudessa, Paddon lausui.

Rallin EM-kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Unkarissa lokakuussa.

Lue myös: Konkarikuski EM-rallin voittoon – entisen WRC-tähden iso unelma kävi toteen

Katso alta Tshekin EM-rallin kooste.

Lue myös nämä