Walesin MM-ralliin ilmoittautui yllättävä suomalaiskuski – ”Töitä on vielä tehtävänä”

Markus Manninen. Kuva: Hannu Rainamo



Walesin MM-rallin järjestäjät julkaisivat keskiviikkona kilpailuun ilmoittautuneiden listan, jolta löytyy yksi yllättävä suomalaisnimi.

Rallin SM-sarjasta tuttu Markus Manninen on ilmoittautunut mukaan haastavaan sorakilpailuun kartanlukija Teemu Sillanpään kanssa. Manninen, 25, ei ole aiemmin ajanut rallia Suomen rajojen ulkopuolella.

Manninen on ajanut tällä kaudella kolme SM-rallia SM3-luokassa ja hän oli mukana myös Suomen MM-rallissa. Kunnon näytöt ovat kuitenkin jääneet uupumaan.

– Neste-ralli meni vähän penkin alle, ja myös mahdollisuudet SM-sarjan mitaliin ovat menneet. Päätimme kartturin ja muutaman yhteistyökumppanin kanssa ilmoittautua Walesin MM-ralliin, jotta saisimme vielä yhden hyvän näytön tälle vuodelle, Manninen kertoi Rallit.fille.

Manninen kilpailee Walesissa EDSL Sport -tallin Ford Fiesta R2T -autolla, joka on tämän vuoden kehitysversio etuvetoisesta Fiestasta. Myös MM-sarjan JWRC-junioriluokan kuljettajat ovat mukana Walesissa samanlaisella kalustolla.

– Siellä pystyisimme tekemään vertailua JWRC-kuljettajiin. Mutta töitä on vielä tehtävänä ennen Walesia, Manninen muistutti.

Walesin MM-ralliin ilmoittautui kaikkiaan 59 kuljettajaparia, joista 11 on WRC-autokuntia. Suomalaisista mukana ovat Toyotan Jari-Matti Latvala, Fordin Teemu Suninen ja Citroenin Esapekka Lappi.

Skodan Kalle Rovanperä kilpailee WRC2 Pro -luokassa ja saa vastaansa kovia R5-autokuntia. Mukana ovat muun muassa Mads Östberg, Gus Greensmith, Hayden Paddon sekä Petter ja Oliver Solberg.

Walesin MM-ralli ajetaan ajetaan 3.-6. lokakuuta. Kauden seuraava osakilpailu käynnistyy puolestaan torstai-iltana Turkissa.

Katso alta, mitä Turkin osakilpailussa on luvassa ja mitä mieltä huippukuskit ovat kisasta. 

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja