Sebastien Ogier hämmästeli itsekin karua faktaa – ”Tänakilla on ollut helppoa”

Sebastien Ogier. Kuva: Citroen Racing

Toyotan Ott Tänak oli jahtaaja Turkin MM-rallissa viime vuonna, mutta tänä viikonloppuna Tänakilla on saaliin rooli Marmariksen ympäristössä ajettavassa kilpailussa.

Turkin rallin voittoa puolustava Tänak johtaa MM-sarjaa 33 pisteen erolla Hyundain Thierry Neuvilleen. Kuusinkertainen maailmanmestari, Citroenin Sebastien Ogier on 40 pisteen päässä virolaisesta.

Neuvillella ja Ogierilla on tismalleen sama tavoite torstai-iltana käynnistyvässä Turkin osakilpailussa: lyödä Tänak.

– Jos Tänak saa täällä enemmän pisteitä, taistelusta tulee todella vaikeaa ja mahdollisuudet mestaruuteen pienenevät. Paineita on, mutta voimme vain tehdä oman työmme, Neuville kertoi.

– Olemme olleet paremmissa asemissa aiemmin, mutta me emme luovuta. Meille on elintärkeää saada täältä isot pisteet, sillä muuten meillä on vain pienet saumat mestaruuteen. Mutta tässä rallissa voi tapahtua mitä tahansa, Ogier totesi.

Katso alta kooste Turkin MM-rallin testierkoiskokeen tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Citroen-kuljettaja Ogierilla ei ole kulkenut edellisissä osakilpailussa. Viimeksi ranskalaistähti oli palkintokorokkeella kesäkuun alussa Portugalin MM-rallissa. Etenkin viime rallissa Saksassa Citroenilla oli valtavia ongelmia C3 WRC -auton säätöjen kanssa.

– Siitä on pitkä aika, jolloin viimeksi pystyimme todella antamaan painetta Ottille. Hänellä on ollut helppoa, Ogier sanoi.

– Ott on ollut erittäin vahva viime ralleissa. Mutta täällä on melkeinpä mahdotonta panostaa rahaa kenenkään puolesta, koska mitä tahansa voi tapahtua. Jos onnistumme tässä rallissa, meidän pitää seuraavissakin kisoissa ajaa aivan täysillä, jos haluamme taistella mestaruudesta. Viimeksi taisimme pystyä ajamaan kärkiaikoja ja paineistamaan Ottia Meksikossa (maaliskuussa), Ogier hämmästeli itsekin karua faktaa.

Tänak puolestaan muistutti, että Turkin MM-ralli ei sopinut viime vuonna Toyota Yaris WRC -autolle, vaikka talli ottikin kaksoisvoiton. Useat kärkikuljettajat törmäsivät teknisiin murheisiin haastavassa sorakisassa.

– Puskin silloin kovaa, mutta minulla ei vain ollut nopeutta. Ajoin aivan äärirajoilla. Ulkoapäin se saattoi näyttää fiksulta, kun ajoin hitaasti. Toivottavasti pystymme tällä kertaa näyttämään jonkinlaista nopeutta, Tänak sanoi.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja